Tätä tarinaa kerrotaan vähän eri tavalla eri seuduissa maatamme; niin esimerkiksi muistellaan tätä kertomusta Toholammin kappelissa Pohjanmaalla seuraavassa sadun katkelmassa:
Yhdellä miehellä oli härkä ja härkinkuorma, jota läksi kauppiaan tavalla kuljettamaan tienatakseen härkkimillään jotakin, sillä hänellä oli ruoasta puute. Tällä matkallaan tuli hän muutamaan taloon, jossa emäntä alkaa puhutella häntä, ja härkkimien paljoutta ihmetellen kysyy: "Minne noita tuommoisen joukon kuljetat?" -- "Taivaaseen", vastasi mies. "No, eihän tuolla ruokaa tarvittane, taivaassa", sanoi emäntä. "Voi hyvänen aika! Ei sielläkään ruoatta eletä enemmän kuin muuallakaan; tuonvertaiset härkkimet eivät kaukaa toki kestäkään, sinne kun paljon karttuu väkeä." No, emäntä kun tästä tunsi vieraansa viisaaksi mieheksi, haastatteli häntä yhä ja sanoi: "Minulta on kaksi tytärtä kuollut, olisitkohan niitäkin sattunut siellä näkemään?" -- "Hyvänen aika, joka päivähän minä ne olen nähnyt", vastasi mies. Emäntä arvelee asiata, sanoo: "Vai näet sinä ne useinkin siellä; menisiköhän tuonne sinun myötäsi, jos mitä vähän heille laittaisin?" -- "Miksi ei, kyllä minä myötäni vien, mitä ikään lähettää tahdotte." Tätä ihastui emäntä, kokosi kuormallisen kaikenlaista tavaraa, ruokaa sekä rahaa, ja antoi miehelle kaikki taivaaseen vietäväksi.
Kohta miehen lähdettyä tuli isäntäkin kotiin, niin alkoi pariskunta keskenään tuumata, että olikohan tuo nyt totta, mitä vieras täällä käydessään kertoi ja puheli, ja viimein läksi ukko papin luokse asian perustusta tietämään. Pappi sanoi kohta: "Se on ollut suuri petturi, se teillä käynyt vieras; ei taivaaseen ruokaa eikä rahaa viedä, se on mahdotonta." Isäntä sen kuultuansa läksi nyt miestä ajamaan perästä, vaan tämä oli jo arvannut edeltäpäin, että kyllä häntä kohta tavoitellaan, jonka tähden oli kuormansa tien viereen varustanut ja hevoselta leikannut hännän. Kun sitten isäntä tuli pettäjätä tavoittamaan, oli mies maantiellä, siinä hyppieli verinen häntä kädessä ja hoki hokemistansa: "Kunpahan pääsisin, kunpahan pääsisin!" -- "Mihinkä pääsisit?" kysyi isäntä karsaasti. -- "Ka, taivaaseen, taivaaseen!" vastasi mies, "tästä jo kuormani meni, ja itsekin sain hevosen hännästä kiinni yht'aikaa mennäkseni, mutta häntä käteeni katkesi." Isäntä sen kuultuaan läksi tyytyväisenä kotiinsa ja sanoi siellä vaimolleen: "Kyllä ne sinun lähettämäsi tavarat jo ovat perillä, ole huoletta, eukkoseni!" -- Sen pituinen se.
Ilmeen pitäjästä Karjalassa on niinikään saatu seuraavainen
tähän Kertomukseen soveltuvainen sadun katkelma:
Muudan laahtari läksi lehmän ostoon maalle ja tuli taloon, jossa ei ollut muita kuin emäntä kotona. Tältä tinkasi nyt lehmän määrätystä hinnasta, vaan ei siitä rahaa antanut, sanoi: "Minä kun näin hyvän hinnan olen tarjonnut, antakaa minulle pantti, niin sitä vastaan käyn sitten teille lehmän hinnan suorittamassa." Emäntä, josta laahtarin tarjooma hinta oli runsas, antoi lehmän ja pantin vielä päälliseksi. Kun sitten ostomiehen talosta lähdettyä isäntä tuli kotiinsa ja vaimoltaan kuuli, mitä oli tapahtunut, arvasi hän petoksen ja päätti lehmänsä periä takaisin millä keinoin hyvänsä sanoen itseksensä: "No, jos hän oli kaupungin laahtari, joka meiltä vei lehmän rahatta panttia vastaan, minä rupean sitten taivaan laahtariksi, niin saadaanhan nähdä, mitenkä vielä käypi." Näissä mielin ottikin pitkän vavan käteensä ja läksi kaupunkiin. Sinne tultuaan alkoi sitten pitkin katua astua ja häilytteli sillä vavallaan toiselle ja toiselle puolelle katua sanoen itsekseen, niin että muutkin kuulivat: "Auttaahan toinen, jos ei toinen." Muutamassa kaupungin kartanossa istui ikkunassaan sen laahtarin rouva, joka miehen vaimolta oli lehmän vienyt ja vielä pantin ottanut päälliseksi. Tämä kun näki miehen pitkin katua astuvan ja pitkää vapaansa kahdakäteen heiluttavan, sanoi ikkunastaan: "Eilen tapasi minun mieheni hupsun akan, vaan nyt näen minä vielä hullumman miehen."
Mies kun kuuli sen, ajatteli mielessään: "Sielläpä se onkin minun lehmäni tuon rouvan tallella, siltä se kuuluu hänen puheestansa", eikä muuta, vaan meni sinne sen rouvan taloon. Täällä kysyy häneltä rouva: "Mikä mies sinä olet?" -- "Minä olen taivaan laahtari", vastasi mies, "tällä vavallani karjaani ohjailen." -- "No, elähän mitään! Vai sieltä sinä olet, hyvä vieras, oletko sattunut siellä näkemään minun poikaani? Sen on ruumis jo kauan mullassa virunut." Mies vastasi: "Useinkinhan minä sen siellä näen." -- "Tokkohan tuo tuolla miten jaksaa ja elää?" kysyi taas rouva. Tähän vastasi mies: "Poika eläisi kyllä hyvästi siellä, kun vain hyvin lihaa ja rahaa olisi, vaan niistä tahtoo olla puute." -- "Me saimme eilen lehmän hyvästä hinnasta ja pantin vielä päälliseksi", sanoi tämän kuultuaan rouva, "minä annan sen lehmän, vie se minun pojalleni sinne." Päälliseksi keräsi hän kaikki rahat, mitkä talosta löysi, ja laittoi nekin miehen myötä, sanoi: "Viehän nämäkin, me saamme toista, mieheni on toimellinen ja tavaraa hankkiva mies." Vieras meni siitä nyt saaliineen matkaansa kulkeakseen kotiinsa.
Eipäs aikaakaan, niin tuli kaupungin laahtari kotiinsa ja meni suorastaan läävään eilen saatua lehmäänsä katsomaan, vaan tätäpä ei enää siellä ollutkaan. Kävi siitä rouvansa puheelle ja sanoi: "Minnepä meidän lehmämme sai?" Rouva selitti nyt miehelleen, mitä tämän poikessa ollen oli tapahtunut, että muka hän oli lähettänyt lehmän ja kaikki, mitä talossa rahaa oli, taivaan laahtarin kanssa poikavainaallensa taivaaseen. "Voi sinä hupsu, kun annoit pettää itsesi", sanoi laahtari kohta ja läksi lehmäänsä sekä rahaansa etsimään. Toinen kun jo etäältä kuuli, että herra ajaa häntä perästä, vei lehmänsä lehtoon, pani sen puuhun kiinni ja leikkasi hännän poikki, josta meni maantielle taas ja heittihe siihen selällensä kädessä lehmän häntä, jota hän piti taivaaseen päin pystyssä yhä.
Herra kun pääsi paikalle ja miehen siinä näki semmoisessa tilassa, kysyi häneltä: "Mitäs, naapuri, siinä teet?" Mies vastasi: "Hupsu maankulkijain, mikä lienee ollut, vei tästä lehmää taivaaseen; minä estääkseni sitä tartuin häntään kiinni, mutta häntä käteeni katkesi, tähän jäin selälleni makaamaan." -- "No, sepä se sitten olikin taivaan laahtari, joka meidän lehmämme vei", sanoi kaupungin laahtari ja kääntyi häpeissään kotiinsa päin. Taivaan laahtari puolestaan kääntyi kotiinsa hänkin ja ajoi lehmänsä läävään, vaan ei sitä taivaaseen vienytkään. -- Sen verta sitä.