Muudan isäntä ei syöttänyt koiraansa hyvästi. Hän ei sille antanut muuta kuin luita ja mitä ihmisten syötyä jäi jäljelle leivänmuruja vähän. Koira ei tyytynyt siihen, vaan läksi valittamaan oikeuteen, jossa kertoi asiansa ja kohtansa, kuinka perheenmies hänen kanssansa teki. Oikeus julisti hänelle kyllä hyvän päätöksen ja sanoi: "Isännän pitää makuuttaa sinua kesän aikaan pehmoisella päänaluksella, talvella villavakassa, ja leipää, lihaa antaa sinun syödäksesi." Koira oli siihen päätökseen varsin tyytyväinen ja läksi kotiinsa kulkemaan, mutta pitääkseen tätä päätöstä mielessään hoki hän alinomaa itsekseen, mitä oikeudessa hänelle oli sanottu. Tiellä tuli repo häntä vastaan ja kysyi, missä hän oli käynyt ja minne hänen piti menemän. Koira puhui nyt revolle koko kohtansa, minkä asian tähden hän oli matkalla ja kunne hän kulki. Sen kuultuansa oli repo ihastuvinaan sitä, että koira oli oikeudessa asiansa voittanut ja isäntänsä päälle tuomion saanut. Siitä rupesivat kahdenkesken juttelemaan sitten tästä oikeuden päätöksestä ja kaikenlaisista asioista. Mutta tämmöistä lystiä pakinaa pidettäessä unohti koira koko sen päätöksen, minkä oli saanut, ja kun toisistaan viimeinkin olivat eroamassa, kysyi hän revolta: "Mitä se olikaan, kuomaseni, mitä sinulle asioistani äsken ikään puhelin?" Repo vastasi: "Sitä sinä minulle puhuit, minkälaisen päätöksen sinulle oikeus toimitti, että isäntäsi pitää sinulle luita ja palaneita leivänkuoria ruoaksi antaa, sinua suven aikaan lastukoolla ja talven aikaan lumihangella makuutella." Koira läksi tämän kuultuaan pahoilla mielin kotiinsa, eikä ollut hänellä sen parempata oikeutta kuin ennenkään.
Suomen kansan satuja ja tarinoita · Anonymous