Kerran oli kolme sisarusta, kaksi hyvää, yksi vähän huonompi, vaan kauniita kaikki. Kuolivat äkkiä vanhemmat, niin täytyi tytärten lähteä palvelukseen, sillä tavoin elatusta hankkiaksensa. Käkesi kaksi vanhinta kulkea kuninkaan linnalle paikkaa etsimään, niin nuorinkin olisi lähtenyt heidän kanssaan yhtenä, mutta toiset olivat ylpeitä hyvin, eivät suvainneet häntä seuraansa, vaan läksivät kahdenkesken kulkemaan heittäen sisarensa kotiin. Jonkin matkan mentyänsä kohtasivat tiellä sian, jolla oli ruoka-astia edessä. Se rupesi puhuttelemaan heitä ja sanoi: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, purtilo edestäni, minä syön, että halkean." -- "Ohoh!" sanoivat tyttäret, "vai rupeaisimme me käsiämme siinä ryvettämään!" Kulkivat sian ohitse ja menivät edellensä. Tulipa vähän matkan päässä lehmä tietä kävellen heitä vastaan, sarvilla kiulu, ja rukoili: "Ottakaa, hyvät tyttöseni, kiulu sarviltani, johon lypsätte minut. Ryypätkää maitoa palkoistanne, kaatakaa loppu kintuilleni ja pankaa kiulu sarvilleni takaisin." -- "Ei ole aikaa", vastasivat tyttäret, "linnaan pitää joutuaksemme", ja menivät tiehensä. Vähän aikaa kuljettuansa, tulla ryötää taas vanha äijä heitä vastaan, sanoo: "Etsikääpä, tyttöset, päätäni, annan teille sauvani palkoista." -- "Ohoh! ei meidän käy siihen nyt rupeaminen, kun kuninkaan linnalle olemme menossa", sanoivat tyttäret ja kulkivat edellensä, kunne pääsivät viimeinkin perille, niin rupesivat siellä kuninkaan palvelijoiksi.
Arvelipa kotonansa nuorin tytär: "Ei minunkaan auta tähän jääminen; palvelukseen sitä pitää minunkin pyrkiä, jos en muuksi, niin kelpaanhan sikopaimeneksi", ja läksi hänkin kuninkaan linnoille kävelemään. Tiellä löysi hänkin sen suurisyöjä-sian, joka pyysi purtiloa edestänsä ottamaan, niin otti sen siitä pois ja kävi edellensä. Vähän matkan päässä tulee häntä lehmä vastaan, sarvissa kiulu, ja sanoo niinkuin sisarillekin: "Lypsä, tyttöseni, minut tähän kiuluun, ryyppää maitoa palkastasi, kaada loppu kintuilleni ja pane kiulu asemellensa." -- "Autan, lehmäkulta, sinua, autan", vastasi tyttö, lypsi hänet kohta ja teki niinkuin oli neuvottuna. Siitä kun läksi kävelemään vain, tuli vanha, sauvan nojassa kulkeva äijä tietä astuen vastaan, tervehti häntä ja sanoi: "Etsipä, tyttö, päätäni, saat sauvan minulta palkaksi!" Tyttö ei pahastunut pyyntöä, vaan istui tien viereen heti ja etsi siinä äijärukan päätä niinkuin oli käskenyt. Äijäkös siitä kiitti häntä sitten, antoi sauvansa ja sanoi: "Pidä, tyttökulta, tämä minun sauvani, ja kun tulet kuninkaan linnoille, lyö sinä sillä sauvallasi sitä kalliota, jonka linnan luota löydät, niin kyllä saat sieltä tavarata, mitä vain mielesi tekee ja tarvitset." -- "Kiitoksia antamastasi!" vastasi tyttö, otti äijältä sauvan ja kulki sen kanssa linnoille, jossa rupesi kuninkaalle sikopaimeneksi.
Siellä löysi vanhemmatkin sisarensa ja tervehti heitä niinkuin sisariansa ainakin; vaan heistä kun oli pahaa se, jotta hän perästä tuli, pitivät siitä vihaa hänelle ja pilkkasivat sisartansa, kun niin huonolle työlle oli ruvennut. Tämä kuitenkin kesti kaikkea sitä, ei niin torasanaakaan virkkanut, jos hänelle toiset miten olisivat irvistelleet. Tulipa sitten pyhä, niin läksivät vanhemmat sisaret kirkkoon ja panivat nuorimman sillä aikaa ruokaa keittämään, vaan eivät antaneet kuin yhden pavun ja yhden jyvän vain keiton aineeksi. Siitä tuli nuorin sisar hyvin murheelliseksi eikä tiennyt, millä neuvoin niin vähistä aineista ruokaa saisi. Menihän kuitenkin kotaan, pani padan tulelle ja itki siellä itkemistänsä. Tuli silloin se vanha äijä, jolta oli sauvan saanut, sinne kotaan ja sanoi: "Eläs itke, tyttöseni, menehän kirkkoon, kyllä minä täällä ruoan keitän sillä aikaa valmiiksi." Tyttö kun näki, että toimessansa se puhuu, meni heti lupaa kysymään kirkossa käydä ja kulki sen suuren kiven luokse, jonka hänelle äijä oli neuvonut. Siihen kun löi sauvallansa, siitä kohta tuli hänelle komeat hevoset ja vaunut sekä kauniit, silkkiset vaatteet, jotka puki siinä päällensä ja läksi ajamaan kirkkoon. Siellä pisti hänen kauneutensa heti muiden silmiin, ja kaikki väki ihmetteli, mistä se niin ihana, ihko tuntematon neitsyt siihen oli ilmestynyt. Päästiinpä kirkosta, niin täyttivät kaikki häntä katsastamaan, vaan tyttö nousi sukkelasti vaunuihinsa ja ajoi tiehensä. Tuli kiven luokse, niin muutti ne uhkaiset vaatteet päältänsä, pukeusi taas omiin nahkaroukkuisiinsa ja kävi jalan linnoille. Siellä oli jo äijä keittänyt ruoan valmiiksi, ettei tarvinnut muuta kuin pöydälle kantaa, eivätkä päässeetkään sisaret kotiin tullessa hänelle riitelemään, kun kaikki oli hyvästi toimiteltu. Kehuivathan kuitenkin etevämpää oloansa: "Mepä olimme kirkossa, eipä sinua ruotaa sinnekään laskettu; me siellä näimme niin kauniin ja ihanan neitosen, vaan mitäs sinä olet nähnyt." Toinen ei virkkanut mitään, tekihän työtänsä vain ja ruokki sikoja, kunne kului se viikko ja tuli pyhä. Läksivät toiset taaskin kirkkoon ja jättivät nuoremman sisarensa kotiin, vaan äijä taasen otti ruoat laittaaksensa, niin tyttö kohta kävi haltijaltansa lupaa kysymässä ja läksi jälkeen. Otti kivestä kauniit, hopeaiset vaatteet, vaunut ja hevoset, ja tuli hänkin kirkkoon. Sattuipa nuori kuningas kirkossa olemaan, keksi heti sen ihanan vieraan tyttären, ja kun näki hänen kirkosta lähtevän, kiirehti heti jälkeen nähdäksensä, kuka se oli; vaan ei saavuttanut, tyttö oli jo poikessa.
Kului viikon päivät, niin kolmantena pyhänä vanhemmat sisaret samatse menivät edeltäpäin kirkkoon jättäen sisarensa kotiin, vaan tämä kun sai haltijaltansa luvan, läksi toisia jäljestä ja kävi kivellensä niinkuin ennenkin. Sieltä sai taas kauniit kultaiset vaatteet, vaunut ja hevoset, otti rahaa mukaansa ja tuli jalosti ajaen kirkkoon. Olipa nuori kuningas jo siellä odottamassa, ja kun näki tytön kirkkoon tulevan eikä muuta keinoa tiennyt hänestä tietoa saada, tervautti palvelijoillansa kynnyksen, jotta siihen jotakin merkkiä tyttäreltä pois lähtiessä jäisi. Tyttö kun ei tiennyt varoittaa sitä, astui kirkosta lähtiessänsä kynnykselle, ja kenkä tarttui tervaan. Samassa läksi väki kaikki häntä tavoittamaan; mutta tyttö kylvi rahaa molemmin puolin jäljellensä, ja kaikki jäivät poimimaan niitä, paitsi nuori kuningas yksin ei tauonnut, vaan ajoi takaa yhä. Tyttö silloin ei ehtinytkään riisua vaatteitansa, hätäiseltä sai vain nahkaroukut päällensä ja pääsi pakenemaan kotiinsa, jott'ei häntä tunnettu.
Kuningas kun ei tavoittanutkaan tyttöä, otti kultakengän kirkon kynnykseltä, ja kun kaikki väki oli koottu linnoille, niin kävi joukon keskeen ja sanoi: "Jonka jalkaan tämä kenkä sopinee, sen minä nain." No, tyttäret kaikki koettavat kenkää jalkaansa, vaan ei kellekään sovi. Vanhemmatkin sisaret kokevat sievistellä jalkojansa, vuolevat, veistelevät varpaitansa, jotta mahtuisi kenkä heille, vaan ei kuitenkaan sovi. Sanoi viimein kuningas: "Menkääpä, kutsukaa sikopaimenkin tänne, kävisikö kenkä kukaties sen jalkaan." Toisista kyllä oli se mitätöntä, vaan tuotiinhan tyttö suotta kuitenkin siihen ja käskettiin koettamaan kenkää jalkaansa. Sepä kun panikin kengän jalkaansa, niin ihan oli kuin siihen tehty. Mutta kenkää jalkaan pannessa leimahti tytöltä kultavaatteet nahkaroukkujen alta, ja kuningas sattui näkemään sen. Siitä siepattiin heti nahkaroukkuiset tytön päältä, ja välähtelevät kultavaatteet tulivat näkyviin sieltä. Arvattiin siitä jo asia, että hän oli se kirkossakävijä-tyttö, jolta kenkä kynnykselle oli jäänyt, ja kuningas kysyi samassa tytön oikeaksi morsiameksensa. Linnassa pidettiin sitten häät, ja kaikki väki oli iloissansa; vaan vanhemmat tyttäret eivät kyenneetkään häissä olemaan, kun olivat vuolleet jalkansa pilalle. -- Sen verta sitä.