Matti oli kerran metsässä kaskea kaatamassa ja kassaroitsi siellä yksinänsä. Piru, joka kuuli oudon jyskeen metsästä, tuli Matin luokse ja kysyi: "Mitäs, mies, puita revit?" -- "Kaskea pitäisi kaataa ja halmeeseen jyvää kylvää, että pääsisi puuron syöntiin", vastasi Matti. "No, tehkäämme työ yhtenä ja kylväkäämme puolet halmetta kumpikin!" sanoi piru. Matti suostui tuumaan, ja piru rupesi heti metsää ruhtomaan ja puita kaatamaan, niin että kaski pian oli valmis. Matti olisi nyt mielestänsä heittänyt kasken kuivamaan, mutta piru ei antanut aikaa, vaan pani kasken paikalla tuleen, viersi ja perkkasi sen hyväksi. Sitten kylvivät siihen puolet kumpikin ja heittivät halmeen kasvamaan. Mutta kun leikkuuaika tuli, tahtoi piru olla ihmistä viisaampi ja sanoi Matille: "Tämä hyvyys, mikä tästä halmeesta tulee, pitää joutuman toiselle taikka toiselle; kumpainen vain viisaamman koneen näyttää, niin olkoon kaikki sille; koetelkaammepa sitä konetta, kumpainen meistä kalulla jos millaisella välemmin reiän puuhun saa!" Matti tyytyi siihen ja sanoi: "No, koska se nyt on sinulta niin sanottu ja määrätty, niin olkoon sitten minun sanani jälkeen ja niinkuin minä tahdon kaikki muu, mitä siihen asiaan tulee. Tulkaamme huomenna tänne metsään ja koetelkaamme kumpainenkin siihen puuhun, jonka minä määrään." Piru suostui taas siihen, ja he erosivat nyt kumpainenkin kotiinsa. Mutta yöllä meni Matti yksinänsä metsään ja otti mukaansa suuren napakairan, jolla hän kaivoi reiän suureen honkaan. Toisesta puusta repäisi hän sitten vähäsen kaarnaa ja pani sitä siihen hongan läpeen, että siitä tuli niinkuin terve puu, eikä reikää näkynytkään. Tehtyänsä tämän palasi hän metsästä kotiinsa ja rupesi maata. Mutta aamulla varhain meni hän pirun kotiin ja sanoi hänelle: "Jokos sinulla nyt on kalu katsottu?" -- "Kalu on katsottu ammon aikoja", sanoi piru, "minä mies valmis lähtemään." Menivät siis yhtenä metsään, ja kun tulivat sen suuren hongan luokse, johonka Matti läven oli kaivanut, määräsi Matti reikää siihen tehtäväksi ja sanoi pirulle: "Koettakaammepa nyt tähän, tee sinä reikäsi, kuhun paikkaan tahdot, minä taas siihen, kuhun minä tahdon." No, siinä kun käytiin työhön käsin, niin Matti kun aukaisi sen entisen läven, oli hänellä työ valmis, vaan pirulla ei ollut vielä alullakaan. Matti katsoi sitten pirun työtä ja sanoi: "Ka, vieläkös sinulla on niin, katso, minulla on jo näin." Piru kun näki sen, sanoi Matille: "No, sinä sen nyt voiton sait tällä kertaa, mutta jos sinä voitit tällä kertaa, niin voitan minä toisella kertaa. Kunhan tulevat viljat korjatuiksi, niin kumpainen sitten vain ajaa oudommalla hevosella ottamaan, olkoot viljat sen kaikki." Matti tyytyi siihenkin, ja he korjasivat sitten yhtenä viljat halmeesta ja panivat närtteeseen. Sitten määräsivät he päivän, jona heidän piti tulla lyhteitä hakemaan, ja erosivat kumpainenkin kotiinsa.
Määrättynä päivänä antoi Matti aikaa enemmän ja meni kummaa syrjästä katsomaan, että millaisella hevosella nyt piru närtteelle ajaa. Hänpä näkikin pirun harakalla ajavan ja mietti mielessänsä: "Kustapas minä vielä kummemman ajettavan saisin?" Vähän aikaa ajateltuaan itseksensä läksi hän kotiinsa ja luuli nyt hyvän keinon keksineensä. Otti oman akkansa, voiteli hänet tervalla, tuppuroitti tuhassa, hötysti höyhenissä, sitoi nuoralla kelkan perään ja läksi sillä tavalla närtteelle matkaamaan. Päästyänsä likemmäksi närtettä käänsi hän kelkan ja pani emäntänsä takaperin menemään. Meni taas vähän matkaa, ja kun arvasi, että se alkoi näkyä pirulle, miten hän ajoi, niin hyristi hevosellensa, otteli sitä ohjaksilla ja pani ruoskalla selkään. Akka siitä rupesi vinkumaan, ja pirulle tuli pelko ja hätä. Viimein, kun Matti ajoi aina likemmäksi, rupesi piru huutamaan: "Mies, mies, pidätä hevostasi, syöpihän tuo minun tukkonansa", ja läksi samassa juoksuun. Senhän Matti vain näki pirua, se meni omaa tietänsä, mutta Matti vei viljat närtteestä kotiinsa.
Piru kuitenkaan ei vielä mielinyt heittää asiata sillensä, vaan odotti sitä aikaa, kun Matti rupeaisi puimaan elojansa, niin tuumaili hänkin silloin ottaa siitä osansa. Matille tulikin kohta elon puute, ja hän ahtoikin siis uudisviljoilla riihensä ruvetaksensa puimaan. Mutta kun Matti sai riihensä ahdetuksi, vietiin viljat aina yöllä riihestä pois. Matti, joka arvasi pirun käyneen niitä sieltä varastamassa, meni metsään, kiskoi siellä tuohia ja teki niistä syltä pitkät virsut, jotka hän kantoi kotiinsa. Sitten ahtoi riihen uudestansa ja pani ne syltä pitkät virsut riihen portaalle pystyyn. Yön tultua tuli piru taas viljan hakuun ja mieli astua riiheen, vaan kun näki niin suuret virsut riihen portaalla pystyssä, rupesi häntä pelottamaan, ja hän kääntyi riiheltä pois. Kotimatkalla tulivat toiset pirut, joita hän oli kutsunut avuksensa viljoja kantamaan, tiellä häntä vastaan ja sanoivat: "Miksi sinä tyhjänä kotiin palaat, etkö sinä riihessä käynytkään?" -- "Ei sinne uskalla mennä", sanoi toinen, "siellä oli niin suuri äijä riihessä, että sillä oli syltä pitkät virsutkin." -- "Voipa häjyä!" sanoivat toisetkin pirut hämmästyksissä, menivät kaikki kotiinsa eivätkä sen kovemmin enää käyneet Matin riihestä eloja varastamassa. -- Sen pituinen se.