Oli kolme köyhää veljestä, joille isänsä kuoltua ei muuta perintöä jäänyt kuin puoleksi punottu nuora, kissa ja keritsimet. Läksi vanhin näistä vanhasta kodistaan ja päätyi lammin rannalle, jossa vedenemäntä ikään kivellä istuu, siinä päätänsä harjaa, silittää ja selvittelee. Poika ei tätä ole keksivinäänkään, asettuu vain lammin rannalle ja rupeaa nuoraa punomaan itsellensä kukkaronsuunauhaksi, sillä hän oli päättänyt matkallansa paljon rahaa kerätä ja rikkaana kotiin palata. Kun vedenemäntä tämän näki, kysyi hän kohta: "Mitäs siinä punot?" -- "Kukkaronsuunauhaa", vastasi poika. "Mitäs sillä teet?" kysyi vedenemäntä. "Tämän lammin panen kukkaroon", vastasi poika, "ja samalla korjaan ja pyydän myöskin kaikki vedessä asuvaiset olennot." -- "Vaatisitko äijän rahaa, jos et lampia panisi kukkaroon?" kysyi vedenemäntä. "Tämän huopahatun täyteen kun rahaa kantanet", sanoi poika, "niin jääköön lampi kukkaroon panematta", ja samassa puhkaisi hatustaan pohjan ja asetti sen onnen puupölkyn päähän. Vedenemäntä tämän vastauksen saatuansa meni järveen ja sanoi pojallensa: "Miesruoja rannalla tuolla uhkasi meitä ja sanoi koko järven korjaavansa kukkaroonsa, mutta kenties sanoi hän niin suotta aikojansa vain, menepä ja katso, onko tuo vielä nuoran punomisen toimessa." Poika kävi katsomassa ja tuli sieltä, sanoi: "Yhä se mies kukkaronsuunauhaa näkyy punovan, niin oli työssään totinen, ettei minuun katsonutkaan." -- "No, vie hänelle sitten yksi takallinen hopeata", sanoi vedenemäntä, "tottahan tuossa kyllin lienee." Poika äitinsä käskyä kuullen kantoi nuoranpunojalle kannalmuksen hopeita ja kaatoi ne pölkyn päässä olevaan hattuun, vaan eihän se siitä täyttynyt, rahat juoksivat onnen pölkyn sisään, ettei niitä näkynytkään. "Vähät ovat hopeasi", sanoi silloin nuoranpunoja, "käy kotiisi, tuo sieltä toinen kannalmus." Poika totteli käskyä, toi kannalmuksen, toipa vielä kolmannenkin. Kun siitä viimeinkin hopeat alkoivat hatussa näkyä, sanoi mies: "No, nyt on kyllin hopeata tuota, nyt jääköön lampi kukkaroon panematta, vaan hankihan vielä minulle hevonen, jolla minä kotiin kuljen." Vedenväki toimitti senkin vielä, ja nuoranpunoja veti hopeat kotiinsa sanoen veljillensä: "Tämmöisen hyvyyden minä olen koonnut, koetelkaa vuorostanne tekin onneanne."
Nähtyänsä, mimmoisen rikkauden vanhin veli oli matkallaan saanut, läksi toinenkin, keskimmäinen veli, kodistaan kulkemaan ja joutui siihen maahan, jossa ei ollut keritsimiä, vaan lampaita hyvin äijän. Tuli muutamaan taloon, niin siinä parhaillansa kerittiin lampaita veitsellä. Tätä katsellen sanoi mies: "Minulla on kapineet, joilla saapi lampaista villat paljoa paremmin lähtemään, ostakaa ne minulta." -- "Paljonkos niistä tahdot?" kysyttiin mieheltä. Tämä vaati keritsimistään hatullisen hopeita samoin kuin vanhinkin veljensä, sai sillä lailla suuren rikkauden ja palasi kotiinsa.
Arvelee tuosta kolmas veli: "Ei minunkaan auta kodissa istuminen, kulkea sitä pitää jonnekin", ja läksi kissoinensa hänkin matkalle. Kotvan kuljettuansa tuli hän sitten vieraaseen maahan, jossa meni muutamaan taloon ja pyysi isännältä lupaa ollakseen siinä yötä. "Olisi meillä huonetta vieraitakin varten, vaan ei käy muissa suojissa kuin tässä, jossa itse makaamme, yötä oleminen, kun on muualla niin äijän hiirtä, että syövät ihmiset tukkunansa." -- "Vähät siitä", sanoi mies, "on minulla kontissani semmoinen elävä, joka hiiret hävittääpi." Kun isäntäväki tämän kuuli, käskivät he miehen toiseen tupaan maata, vaan olivat kuitenkin peloissaan, sanoivat: "Kunhan eivät hiiret sinua söisi, ole, miesparka, varoillasi." Mies puolestaan oli huoletonna, laski tupaan tultuansa kissan kontistaan lattialle ja rupesi itse lavitsalle maata.
Aamulla tulee talonväki katsomaan, vieläkö mies on hengissä, ja aukaistaan ovea peläten, ettei muka se miehen tuoma elävä silmille hyppäisi ja heitä repisi, vaan kun sisälle päästään, täällä ei hätääkään, mies makaa rauhassa penkillä, kissa pöydällä viruttelekse, ja hiirtä on lattialla suuri ruko. Nostatetaan siitä nyt mies ja ruvetaan kissaa häneltä ostelemaan. Mies ei tahtoisi kissastaan luopua, sanoi: "Parasta lienee, kävelen kissani kanssa maailmaa niinkuin ennenkin, sen avulla olen aina hyvästi toimeen tullut ja ansainnut elatukseni", mutta isäntäväki ei häntä päästänyt sillä, vaan sanoi: "Ota hänestä rahaa äijän, ota vähän, kunhan otat, meidän se on saatava mistä hinnasta hyvänsä." Mies silloin otti heiltä huopahattunsa täyden hopeita niinkuin toisetkin veljensä olivat tehneet ja palasi rikkaana miehenä kotiinsa. -- Sen pituinen se.