Nyt seuraa melkeinpä tärkein asia Muttisen elämässä, nykyaikaisen siivon herran, mietiskelevän ja rauhaa rakastavan. Mukavuuteen tottuneen. Seuraa saunotus.
Aapeli on sovitellut kultasilatut sankalasinsa ja ryssänpaitansa oksaan, jonka hän taannoin, saunan siintyessä, pisti naulaksi kodan ulkoseinän rakoon ... noiden punanahkain tähden. Ja housunsakin työntää hän sen naulan taakse, ja hatun ja sukat ja virsut. Sitäpä ihmettelee Topi, joka tuo nyt saunalle pientä peltilamppua, juosten niin että tulitikut hänen toisessa kourassaan raksuttavat, kun taas Malakias ja Jopi vetävät ryysyjä yltään lautaisessa kodassa. Topi pujahtaa reuhka päässä kuumuutta risahtelevaan saunaan ja sytyttelee siellä, nyt Jopin kanssa, lamppua hikiselle ikkunalle. Muttinen kaivelee vielä taskujaan ja ottaa paperossin suuhunsa. Paljon ei hän tupakoi, mutta saunassa pitää olla tupakka. Toiseen suupieleensä pistää hän lakanakäärönsa päältä penkiltä rusinan. Tupakka suussa ja rusina poskessa, niin kuin mikä mälli Juutas Käkriäisellä, alkaa hän sitten mennä saunaan, leveää ja tuuheaa vastaa pidellen mahansa päällä. Mutta vielä puuttuu jotakin. Puuttuu saunajuoma, tuoppi piimää. Tai piimäsintua, sillä täällä mökillä ei ole vishyvettä. Eikä portteria ole vielä huvilallakaan: se unohtui hankkimatta. Sitä piimää on nyt Topin mentävä hänelle hakemaan. Hidastelevalle Topille sanoo nyt herra:
"No, menehän. Mutta elä tuo sitä reuhkassasi, rovasti! Tuo tuopissa ... Äläkä pyydä sinun mummoltasi, vaan minun mummoltani, siltä emäntäryökkinältä. Tuo piimää... Tai ainakin sintua."
Topi kiroaa hupaisesti ja lähtee.
Jopi on päässyt nappikengistään, ja luiskahtanut isosta takistaan ja liivihousuistaan, luiskahtanut kuin ankerias. Valkea hän on ruumiiltaan, mutta pää, kädet ja jalat ovat ruskeat. Pieni ja laiha Jopi jo kiipeää saunassa lauteille. Huudahtaa, ettei siellä enää häkää tunnukaan. Seisoo lauteiden penkillä ja tavoittelee panna lakeista kiinni. Sitä ei Aapeli vielä salli, ei ennenkuin häkälöyly on lyöty. Jos tukkeaisi lakeisen, saattaisi pää tulla kipeäksi.
Malakias on verkalleen riisuutunut. Hän se lyö häkälöylyn. Kuumalla vedellä se on hänen mielestään lyötävä, ja samaa ajatusta on Aapelikin. Täyden saunakipallisen posauttaa Malakias oven pielestä kiukaalle. Kiuas pamahtaa ja jymisee, lampun kelmeä liekki leiskuu ja on sammua. Kaikki kolme kylpijää ovat silmänräpäyksen säikähdyksestä vaiti. Sitten vinkaisee Jopi lauteilla, ja kyyristyy korviaan pidellen alas. Myöskin Aapelin on pakko kuukistaa niskaansa. Sankka höyry täyttää miehen leuan korkeudelta saunan. Kuumana pilvenä se ryntää ulos avonaisesta ovesta.
Malakias arvelee:
"Pamahti kuin olisi pyssyllä ammuttu... Se on hyvä kiuas ... se kun on isän tekemä. Viikon teki... Eikö liene kivi haljennut."
"On, on löylyä!" äännähtää herra ihastuksissaan. "Mutta ... mitenkä te voitte nukkua täällä tällaisen höngän perästä?"
"Lämmin se täällä on", vastaa Malakias tyynesti. "Ei tarvitse nahkaisia niskaansa..."
Aapeli on kömpinyt lauteille, asetellut tuoksuvan vastan mukavasti niskansa paikalle makuulavalle. Ja sitten hän kellahtaa loikomaan. Ensin hän kääntyy kyljelleen, pullein ja lihavin mahoin. Toisessa kädessä hänellä on paperossi, josta hän vetäisee pyörryttäviä henkisauhuja, ja toisessa poskessa mukeltaa hän ruukkurusinaa. Siinä hän loikoo, lauhkeassa lämmössä, hienot pisarat olkapäihin ja vatsaan kohottavassa, Malakiaksen sekoitellessa vesiä. Jopi istuu takapenkillä jalat riitissä allaan. Topikin huudahtaa sitten kodasta:
"No, nyt sitä tuotiin r-reuhkassa sitä piimää... Jota kun r-repäisee, niin lähtee jano."
Topi kiskaltaa kodassa vaatteet päältään ja heittää ne hattunsa mukana penkin alle. Nyt tulee hän saunaan. Muttinen neuvoo Malakiakselle ja Topille, miten saunavedet hänelle on seattava: ensin kaukaloon haaleampaa sitten tulisempaa, ja kiuluun ihan kylmää. Topi ja Malakias kantavat holskahtelevissa astioissa vedet lauteille, Aapeli nousee istumaan ja koettelee niitä. Kehottaa vielä panemaan kylmää vettä kaukaloon, joka on penkillä hänen jalkopäässään.
Ja sitten se alkaa, se löylytys. Kuitenkin sanoo Aapeli vielä Malakiakselle, joka panee ovea kiinni, kun taas Topi tukkii räppänää:
"Odota, odotahan... Kunnes olen kastellut pääni, ja ennättänyt selälleni. Äläkä lyö ensin paljoa..."
Pikku Jopi inahtaa takapenkiltä:
"Ei enempää kuin koira ruiskahuttaisi."
Aapeli on kääntynyt kylkiasennostaan selälleen, nostaa jalkansa kattoon, vasten mustana kiiluvaa ja kuumaa ortta. Sitten lyö Malakias oikeaa löylyä. Jymähtää, ja käy kohina. Aapeli hätäilee vähän:
"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää...! Näin alussa. Tule, veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin ... niinkuin hohtimilla... Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on... Ai, ai. Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh! Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on..."
Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa. Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi, ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan, puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen.
Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta:
"Tulipas sitä, heheh..."
Sitten hän jatkaa yhtäkkiä:
"On se tämä sauna... Ja se viina on toinen!"
"Ter-rva kolmas", päättää Topi.
"Jos ... jos sitä olisi ollut, sitä ... niin eipä tässä muuta rohtoa olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias.
"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos ... sinä nyt olet terve?"
"Johan minä ... melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä. Mutta jos olisi ollut ... sitä..."
Se viina se on nyt alkanut liikkua Malakiaksen ajatuksissa.
Silloin kuuluu kodasta jälleen liikehtimistä, ja miesten ääniä. Ja kun Malakias sanoo:
"Että ... jos sitä ottaisi, niin mitähän ne matokassit silloin?"
Niin ärähdetään kodasta yhtäkkiä leveälti:
"Mitäh?"
Se on Juutas Käkriäisen ääni. Se ääni jatkaa:
"Mitä se ... Malakias...?"
Ja toisiakin ääniä erottaa nyt hyvin: Ananiaksen ja Mauno Kypenäisen.
Sitten pistäytyy Juutas saunaan, vaatteissaan. Kainalossa on hänellä paperissa jokin käärö: hän sanoo olevan siinä tupakoita, tuoreita. Ja orsia katsellen hän jatkaa, että hän toi ne tänne saamaan löylyä niskaansa: hikoilemaan tupakatkin. Valmistumaan hätätupakoiksi, kun piippuunpistettävät olivat loppuneet ... ja kun heinää on vielä tehtävä. Hän huudahtaa:
"Mutta kyllähän niitä aina saa uusia ... kun tekemään rupeaa! Ja osaa tehdä... Ja taitaa tuota osata ... mikäs näissä nyt, tällaisissa aiheissa..."
Tällä tavoin kehuen nostaa Juutas käärönsä orrelle, seinän viereen kiukaan kohdalle. Seisoo vaatteissaan siinä kuumuudessa, näyttää muistavan jotain äskeistä, ja kysyy uteliaasti:
"Niin, mitäs se Malakias matokasseista?"
Muttinen vastaa veitikkamaisesti:
"Se tuumi, että viina olisi ollut hyvää voidetta matorohdoille."
Juutas pyörähtää nopeasti oveen päin ja mutisee jotain epäselvää. Sitten pyörähtää hän takaisin, ja taas ovea kohti. Hän on kahden vaiheilla, tullako saunaan ollenkaan.
Viinastako se Malakias oli puhunut?
Käkriäinen menee kotaan ja sanoo Maunolle ja Ananiakselle, että jospa hän lähteekin tästä niitylle ... yhä vain sitä heinää kumpsimaan. On sitä vielä kumpsimista. Jos onkin tullut tehdyksi, häneltä, niin on sitä yhä lammen perukassa. Mutta hän kun rupeaa, niin...
Ei Juutas Käkriäinen olisi vielä niityltä lähtenytkään, mutta yhtäkkiä hän muisti, että tupakat olivat loppuneet. Ja yöksi tulee matka järvelle, Heposaaren luokse asti. Eihän sinne tupakatta. Tuvan uuniin niitä täytyy työntää kuivamaan, ottaa valmiimpia lehtiä pellosta.
Mutta ennen uuniin panemista on ne vähän hiotettava saunassa.
"Jos lähtisin kumpsimaan ... noiden tupakoiden tähden tulin", toistaa hän jälleen Ananiakselle ja Maunolle.
Mauno Kypenäinen vastaa, että olisihan hänellä paperossejakin Juutakselle. Mutta ei Juutas niistä: piipusta hän tahtoo savunsa. Ja se on toinen luokka ja toinen luonne.
Niin, hyvin oli se hommailu niityllä mennyt Käkriäiseltä. Piippu hampaissa hän oli niittänyt. Mutta Jopihan oli sanonut jo aamulla, ettei kessuja ole enää hakkurissakaan. Tämän illan olisivat ne massissa ehkä riittäneetkin, vaikka olisi myöhäänkin kumpsinut, kuten hän muistaa joskus tehneensä: möyrineensä päivän valkenemiseen asti. Mutta yön eväiksi ei litteiden pässinpussien pohjassa enää ollut. Ja nyt oli saunanlöyly lujimmillaan, ja tupa lämmitetty, joten uusia lehtiä oli helppo nopeasti kuivata.
Onpa Maunolla viinaakin, jota Juutas on käyttämään oppinut, saadakseen tupakat lauhkeanmakuisiksi.
Pian jätti Käkriäinen viikatteensa niitokselle ja lönkkäsi aika vauhtia lammelta ylös mökin mäelle. Suoraan tupakkamaahansa pihan nurkkaukseen. Siitä hän taitteli muutamia isompia lehtiä ja nipisti joukkoon kukannuppujakin, mikäli hän löysi hämärässä kukkia lyhyillä sormillaan. Jatkona ja väkevyytenä ne kukat kyllä menevät. Niin hartaasti touhusi hän tupakkapalstansa reunassa, ettei kuullut Muttisen neidin kysymystä, mitä hän siellä nyppii. Ja kun Maunon Pertta, istuen neidin ja mummon vieressä aitan portailla, alkoi haukkua häntä, että se syö tupakkaa, syö raakana, niin murahti Käkriäinen ainoastaan, että itselleen Pertukalle pitäisi työntää tupakkaa suu täyteen, niin olisivat Pertukalta sieraimet kiinni. Sitten huomasi hän Ananiaksen ja Maunon, jotka hommailivat naisten aitan luona ja kuuluivat sanovan keskenään, että nyt ne atraimen väkäset pystyvät, ja mennään ottamaan löyly sen asian päälle. Ja alkoivat lähteä saunalle. Silloin johtui Käkriäisen mieleen eräs toinenkin seikka, joka myös oli hiukkasen viivytellyt häntä niityllä. Olikohan se herra jo saunassa? Sitä kysyi Juutas Ananiakselta ja sai kuulla, että siellähän se on.
Paha sinne oli kyllä Juutaksen nyt mennä, sillä Muttinen saattoi kuitenkin ruveta ärhentämään hänelle iänikuisista asioista: tuvasta ja muusta. Ja saarnaamaan korpijoonin myymisestäkin. Tosin ei tämäkään pelottanut häntä niinkuin Muttisen tullessa Putkinotkoon. Mutta Aapeli saattoi vielä kätkeä mielessään jotain, joskin oli tähän asti ollut vaiti.
Niin miettien käyskenteli Juutas pihalta verkalleen tupaan, koska hänen näet oli etsittävä sieltä paperiakin tupakkainsa ympärille. Tuvassa koetteli hän uunia: se oli tulikuuma. Rosina oli tuvassa ... mitä lienee torunut Saaraa. Uteliaana kysyi Juutas Rosinalta, mikä rähäkkä se nyt? Mutta Rosina kehotti häntä vain ... menemään saunaan ja sanoi, että Muttinenkin oli häntä sinne odotellut. Rosina näytti huolestuneelta. Ja mitähän se Aapeli Juutaksesta? Vaatisikohan se taas tilille? Saunassa se alkoi ensi kerran puhua kontrahdistakin, josta sitten teki toden. Juutas aikoi kysyä Rosinalta, mitä se oli häntä odotellut. Mutta samassa tuli tupaan Maunon Pertta Sanelmansa kanssa ja käski Rosinaa kantamaan ruokaa pöytään. Pertan vuoksi jäi Juutaksen kysely tekemättä.
Mutta palatessaan ulos paperi ja tupakat kädessä mietti Juutas entistä arvelevammin, antautuako ollenkaan herran silmien eteen: mennäkö vielä saunaan, jossa herra oli. Ehkä olisi parasta lähteä varmuuden vuoksi takaisin niitylle. Ei vara vahingoksi.
Kuka tietää: Muttinen on ollut tähän asti siivosti ainoastaan voidakseen yhtäkkiä tiukata kaikesta.
Mutta tupakkain loppuminen! Ja tässä niitä nyt oli paperissa valmiina hikoamaan.
Saadakseen aikaa pohtia tarkemmin asiaa köntysteli Juutas saunalle päin. Eihän saunaan ollut pakko mennä, jos meneminen selviäisi pahaksi.
Kodassa riisuivat Mauno ja Ananias rytkiään.
Käkriäinen pistäysi vielä saunan taaksekin tupakkamaalleen, aprikoiden mennäkö saunaan vai eikö.
Saunassa kohahti ja humisi parhaillaan löyly. Nyt jos tupakat olisivat siellä! Ja sitten tilkka korpirojua päälle, ja kuivahtamaan tuvan uunin perälle, tulisimmalle paikalle. Vot: puolessa tunnissa olisi käypäinen piippupehku valmis.
Käkriäinen meni kuin menikin saunaan.
Kotaan pistäytyessään kuuli hän Malakiaksen haastelevan mahastaan ja madoistaan. Malakiaksen rohdottelu johtui isän mieleen, oli aikonut sanoa päivemmällä, että mitäpä niistä rohdoista. Hänellä itsellään on paremmat tiedossa, vaikkei ollut tullut niitä tarjonneeksi. Mitä varten lieneekään Rosina mennyt ostamaan tällaisia? Vai pelänneekö poikansa tähden Juutaksen rohtoja, väkeviä? Juutas tuli uteliaaksi Malakiaksen pakinoille ja halukkaaksi itsekin juttelemaan. Siksi ärähti hän kodasta Malakiakselle:
"Mitäh?"
Ja saunaan mentyään hän kysyi jälleen:
"Niin, mitäs se Malakias ... matokasseista?"
Ja silloin se Muttinen sanoi Malakiaksen haastelleen viinasta. Se poika, höh...
Nyt voi Aapeli johtaa puheen Juutaksen viinakauppoihin. Käkriäinen pujahti kohta takaisin kotaan. Ananias ja Mauno tulivat samalla ovenaukaisulla saunaan.
Viisainta olisi Juutaksesta tosiaankin ollut, jos hän ei olisi mennyt enää saunaan. Olihan sinne nyt tupakat saatu. Mutta silloin alkoi tuntua kutkuttavan niin pintaa, jossa oli heinien pisteleviä helpeitäkin, paitsi elukkain puremia. Pisteleviä niin ne helpeet, että ihan sisulle pisteli. Ja eikös nyt hänen suullaan osata vastata kysymyksiin, jos niitä tulee? Sellaisella puhujan turvalla! Kuka haastelee paremmin kuin hän? Koko Kenkkuinniemi ja lääni sanovat, että Juutas Käkriäinen ... se haastelee!
Tai eikös hän keksisi jotain muuta keinoa, jos herra alkaisi nipistellä häntä?
Kyllä hän keksii...
On jo keksinyt! Sellainen hän on: Juutas Käkriäinen!
Hän riisuu vaatteensa, vielä sitä keinoa miettien. Kasaa takkinsa, paitansa ja housunsa kodan penkille. Niiden päälle hattunsa, merkiksi, että tuntee oman vaateläjänsä muiden joukosta. Raaviskelee vielä vähän päätänsä, muutenkin kuin elukkain tähden, ja raottaa viimein saunan ovea, pyytää sisältä löylykippaa. Onkos se tyhjä? Juutas sanoo tässä rupeavansa löylynheittäjäksi: pitäähän sen herran saada hyvä löyly, ja Käkriäisen paikka lauteilla onkin löylynlyöntipaikka, kiuaspenkin pää. Ananias työntää hänelle ovenraosta kipan. Käkriäinen valitsee itselleen kodan nurkasta vastan ja ammentaa kipan täyteen kuumaa vettä padasta. Menee saunaan. Onnuskelee ylös lauteiden portaita, paikalleen, jossa ei istukaan ketään, sillä Malakias siirtyy siitä pois ja Ananias ja Mauno istuvat seinemmällä, joskin samalla penkillä. Ainoastaan pesukaukalo on Ananiaksen ja isän välissä. Juutas asettaa löylykipan oikealle puolelleen. Nostaa viallisen ja toista ohuemman jalkansa polvelleen ja hieroskelee vioittunutta kohtaa. Ja hän aikoo ruveta itseään saippuoimaan, koska Mauno ojentaa hänelle saippuaa. Mutta silloin: eikös tuo Malakko taaskin! Malakko hörähtää:
"Terva ja sauna ... ja viina...! Että jos ne eivät auta, niin kuolema se on. Niin sanoo ... isäkin."
"Mitä", äännähtää Käkriäinen. "Löylyähän tässä pitää! Vai kuinkas se oli, kauppias?"
Ja samassa roiskaisee Käkriäinen kipastaan tuliselle kiukaalle. Kiuas pamahtaa, löyly ryntää tulisena lauteille, Ananias kumartaa päätänsä, Malakiaksen örähtely vaikenee. Jopi solahtaa Malakiaksen vierestä lauteiden permannolle ja vikisee. Topi kiroaa:
"Senhän mies kestää, minkä vanhat seinähir-rret! Perr-setti..."
Aapeli ähkii:
"Huh, hii... Puh. Ihii, häh."
"Jokohan tuli liikaa?" Käkriäinen naurahtaa. "Eihän mitä ... mokoma..."
Ja hän alkaa vastalla hutkia kutisevia sääriään. Vieläpä virkkaa Topi:
"Antaa tulla lisää tulta munille. Kun kerran ... minä ... hevosnurr-kassa..."
Vähitellen rupeaa Maunokin kylpemään. Nyt lätkivät kaikki vastat yhtäaikaa ja kaikki miehet ähkivät kilpaa.
Kun löyly laimenee, aikoo Malakias varmaankin jatkaa äskeistä juttuaan. Silloin sanoo Käkriäinen:
"Niin, mitäs se Malakias ... mahastaan? Että ... eivätkö ne käärmeet lähteneet? Eivät vai? Hm! Johan minä sen sanoin."
Jopi inahtaa:
"Niin ... etteivätkö lähteneet, sanoitte?"
"Häh", vastaa Käkriäinen Jopille. "Sitähän minä... Arvasin, vaikken justiinsa sanonut... Etteivät ne niillä rohdoilla."
Hän lyö kuumalla vastalla hetkisen reitensä alle, ja jatkaa:
"On niitä nähty! Ja on niitä ollut käärmeitä minussakin. Mutta kyllä minä tiedän. Jos olisi ... kyllä lähtisivät..."
Hän on hetken vaiti. Muttinen sanoo:
"Vai lähtisivät. Ja millä ne?"
"Hm ... lähtisivät ne", vahvistaa Juutas. Sitten ei hän taas puhu tuokioon. Kylvetään. Viimein hän huudahtaa kuitenkin:
"Olisipa kettumarkumia, niin lähtisivät."
"Kettumarkumia!" ihmettelee Muttinen.
"Nii-ni, kettu", vastaa Käkriäinen.
Muttinen kysyy:
"Mitä se kettumarkumi on?"
"Niin, mitä?" toistaa Käkriäinen.
"Niin, en ole sattunut kuulemaan", sanoo Muttinen.
Käkriäinen vastaa arvokkaasti ja verkalleen:
"Se on sitä... Ketunmyrkkyä."
"Ketunmyrkkyä!" huudahtaa Muttinen. "Ja sitäkö mahaan? Matorohtona? Ihmisen mahaan?"
"Nii-ni!" vahvistaa Juutas.
Hän on tuokion vaiti. Ja sanoo:
"On niitä ... käärmeitä minussakin. Mutta enpä heitä pelkää... Annan heille... Ja niin annan vielä Malakiaksellekin."
Yhä ällistelee Aapeli:
"Malakiaksen madoille ketunmyrkkyä."
Mauno Kypenäinenkin nauraa:
"Jo taisi tulla vale."
"Niin, valeko?" innostuu Käkriäinen.
"Valetta ... haha ... kuin suden sontaa!" jatkaa Mauno.
"Niin sekö!" intoutuu Juutas yhä. "Kuulkaahan nyt. Minulla kun oli tässä takavuosina mahassa käärme. Ja se olikin käärme. Voi sitä! Sillä oli pääkin kuin tuo nyrkki ... kun se lähti. Tuon kokoinen."
"Pää kuin nyrkki?" huudahtaa Muttinen, ja nousee kyynäräisilleen. Hän nauraa:
"Ohhoh, hihuu."
"Kah, kun se oli!" inttää Käkriäinen, keskeyttäen kainalonsa innokkaan hankaamisen. "Tuon kokoinen pää sillä oli ... kuin tämä..."
Pikku Jopi sanoo:
"Oli siinä päätä!"
"Nii-ni!" myöntää hänen isänsä. "Mutta ... lähtipä se vain. Eikä se tohtorin juomilla, sellainen. Suutuin ... kun kaikki join, mutta ei totellut. Lopulta, kun minä otin ketunmyrkkyä... Jo osasi löytää ovensa pellolle."
Kaikki kuuntelevat vaieten. Käkriäinen jatkaa:
"Ja se oli niinkuin sammakko."
"Sammakko!" toistaa Muttinen.
Juutas vakuuttaa:
"Niin, kuin sammakko. Sellainen, joka istui tässä muutamana kesänä tuolla tuvan portaiden juuressa. Tuli istumaan joka ilta. Se Rosina se... Mutta mitäs siitä. Tapoin sen pois. Mutta tämä: ilkanäköinen se oli! Se oli ... niinkuin ... sisilisko."
"Sisilisko!" huudahtaa nyt Muttinen nousten istumaan.
Käkriäinen kertoo:
"Niin oli. Sillä oli vähän niinkuin jalkoja. Ja kynnet! Kah, oli..."
"Ja ketunmyrkyllä lähti?" kysyy Muttinen.
"Lähti!" sanoo Käkriäinen painavasti. Sitten hän kylvettää itseään.
Muttinen ihmettelee mielessään, ja muutkin. Kummako se: eihän Muttinen kaikkea tiedä. Joskus on oikessa Muttinen, joskus Käkriäinen, eräissä seikoissa varsin kokenut mies ja tohtorikin. Ollaan hiljaa. Viimein alkaa jälleen Juutas:
"Mutta ... siinä onkin yksi aihe... Siinä sellaisessa."
"Niin siinä madon tappamisessa? Aihe? Mikä?" kysyy Muttinen.
"On vain ... sellainen", myhähtää Juutas. "Katsokaas: se on se, että ei myrkkyä rehlehtieratakaan matoja potevalle niinkuin muille."
"Ei niinkuin ketuille", sanoo Aapeli.
"Ei koko kapsliettia?" sanoo pikku Jopi.
"Eihän?" örähtää Juutas hiukan harmistuen. "Kuolemahan siitä tulisi. Ja rutto kuolema. Ei, mutta ainoastaan pieni sikare veteen seataan ... pieni kuin suolajyvä. Ja se nautitaan sisällisesti. Niin lähteä sen pitää madon ... sorkkineen."
"Pirunpaskatta!" örähtää Malakias.
"Niin", vahvistaa Käkriäinen. "Mutta se onkin ... pieni sikare. Ja se onkin toinen kohtalo..."
"Hm, voihan olla", myöntelee Aapeli lopultakin. "Voihan olla ihmiselle hyvää ketunmyrkkykin."
"Ja jos on pahaa, niin päälle kun kulauttaisi viinaa...!" huudahtaa Malakias. "Se kun talvellakin ... lämmitti... Niinkuin olisivat olleet huopikkaat jalassa..."
"Häh?" sanoo Käkriäinen. "Mitä ... sen Malakiaksen... Mutta kah, eikös se Aapelin hulja vingukaan ... herran... Vinkua sen pitää, jos on oikea löyly... Eikähän tästä mitään ... kahvipannun huurusta."
Käkriäinen heittää löylyä melkein kipan loppuun. Kiuas jylähtää niinkuin siihen olisi paiskattu iso kivi. Kauan se jyrisee. Tuhka kohisee kiukaan alla, ovi lentää vinkuvasta kiukaan viimasta raolleen. Lamppu pimenee. Muttinen kumartuu ja pitelee korviaan. Ananiakselta vaipuu vasta penkille. Jopi yrittää alas lauteilta, ja putoaa kolisten lattialle. Pyörtyiköhän Jopi? Ananiasta pyörryttää. Mauno kiroaa:
"Voi Jeesuksen Ristuksen saa..."
Käkriäinen nauraa ja virkkaa:
"Kah, kah, jokos tuli..." Sitten hän alkaa hakata hartioitaan ja hokee:
"Tämä se vasta... Noille saivareille. Niiden pitää pullistua ulos nahkasta. Ai, ai, makealtapa se ottaa. Vetäise, Jopi, se ovi kiinni."
Sitten kylvetään. Muttinenkin alkaa kylpeä. Vastat hutkivat. Viimein sanoo Ananias:
"Olipas se löyly. Pään oli sotkea. Ja lattiallepa tuo kolisi Jopikin, maan vetovoimako lienee nykäissyt, haha..."
"Putosin", huudahtaa Jopi.
"Mikä?" kysyy Juutas Käkriäinen Ananiakselta.
"Maan vetovoima", sanoo Ananias. Ja virkkaa jotain Muttisenkin vuoksi, että opettaja siellä koulussa siitä...
Muttinen sanoo:
"Maan vetovoima? Pieksepäs, Topi, selkääni! Pieksä oikein! En jaksa itse ... tuossa on vasta."
"No niinkuin vie-rrasta sikaa! Lyönkö tyngällä?" sanoo Topi.
"Älä, älä hemmetissä", kieltää Aapeli. "Lyö muuten vain, pehmeällä. Mutta mitäs se Ananias, koulustako? Maan vetovoimastako, muistatko sinä sitä?"
Juutas örähtää hiljaa:
"Paskia."
Ananias selittää Muttiselle, että se opettaja oli puhunut, kuinka vetovoima vetää esineitä maahan, kun ne putoavat. Sentähden se nyt Jopikin joutui lattialle: olisi pudonnut päälaelleen, haha, jos olisi lauteilta suinpäin heittäytynyt.
Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen neuvoisikaan?
Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan nyt ... jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut?
Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle.
Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkua Muttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo:
"Niin, tosiaan... On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin... Että vetää se maa... Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä ... sillä oli jalka pöhössä ... niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut ... parannetuksi oikein. Mutta ... tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai suorastaan ... k—stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti pöhötyksen pois."
"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen.
"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että minä ... muuten vain menen ... kylpekää te..."
Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos.
Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää.
Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen keskikohtaansa vaatteillaan.
Käkriäinen pujottelee kodassa paitaa päällensä ja ajattelee, että jäipäs tässä hötäkässä paita löylyssä polttelematta. Mutta ... jääköön. Ensi yö onkin valvottava, eivätkä elukat liikkuessa pure, jos eivät liioin nukkuessakaan.
Parasta on lähteä saunalta, edes kivellä istuskelemasta, koska se Malakias on aina valmis puhumaan viinasta. Mikä sille nyt päähän pisti, perhanalle...?
Jo tulee Mauno Kypenäinen saunasta, menee Ananiaksen kanssa istumaan rannan puolelle saunan taakse.
Kun Juutas lähtee kodasta tuvalle, kuuluu herra yhä kylpevän. Se joi piimää ja otti uutta voimaa.
Jonkun hetken päästä sanoo Muttinen, että jo hänellekin riittää, ensi kerraksi. Ja hän tulee kodan penkille levähtämään. Aikoo sitten uudestaan lauteille. Siinä hän nyt puuskuttaa, ja rinta nousee ja laskee ja suu lupsuttaa.
"Puh, puh..."
Ja viimein hän huokaisee tyytyväisenä:
"Uhhuh..."
Sitten hän menee taas saunaan ja kylpee toisen kerran. Ainoastaan Malakias on enää saunassa, sillä Topikin kahmaa vaatteitaan kodan penkin alta. Viimein ilmestyy kauppias jälleen ulos, seisoo kynnyksellä, ähkii.
Ja huutaa tuvalle päin:
"Nyt tulkoon se selkäpuolen pesijä. Pertta Kinnunen...! Kuuleeko se?"
Hän näkee Käkriäisen menevän pihan yläreunassa, ja huutaa hänelle:
"Sanokaa sinne Pertalle, että se voisi nyt tulla."
Käkriäinen käännähtää ja lupaa sanoa. Hän on seisahtunut vaatteet sylissä katselemaan lapsia, jotka jahtaavat yölepakoita. Siinä joukossa on neitikin. Käkriäinen mutisee pikku Sanelmalle jotakin lepakosta, ja sitten hän köntystelee tupaan ja käskee Pertta Kinnusta pesemään Muttisen Aapelin.
Maunon Pertta tulee saunalle. Kyynärpäitään viuhtoen hän tulee. Hänen perästään hyppelee pikku Sanelma, räkättäen taakseen Saaralle, joka kulkee ison kiven kohdalla. Sanelma räkättää, että se yölepakko oli kuin hiiri: punainen sillä oli kita, kun tulitikulla valaistiin, se rääkyi kuin hiiri. Ja Maunon Pertan Sanelman vieressä löntystelevä Saara sanoo, että sillä lepakolla olivat olleet siivet kuin mitkä sontikat. Mitkä? Sateenvarjot. Ilkeästi se oli rääkynyt, kun Saara sitä oli polkaissut. Sitten se oli päässyt lehahtamaan karkuun.
Lyygia huutaa Muttiselle, pilkistellen ylimmäisen aitan takaa:
"Joko saa tulla? Te olette kylpeneet koko illan."
"Koko illan!" ihmettelee Aapeli. "Kaksi kertaa olin lauteilla! Mutta tulkaa! Kaikki. Piisaa tämä minulle. En minä teitä katso, käännän mahani nurkkaan päin."
Sitten kepsuttaa Lyygiakin saunalle, taluttaen pikku Esteriä. Mutta Repekan nostaa Leja aidan ylitse, auttelee pientä siskoaan, joka itkee ja kiukuttelee jo unissaankin. Sitten juoksee Repekka kuitenkin omin jaloin kotaan ja tiukkaa siellä Saaraa ja Lejaa repäisemään mekon häneltä pois, sillä Saarakin joutui nyt kodan kynnykselle. Lyygia sanoo isolle Sanelmalle, tullessaan hänen kanssaan:
"Mitä se Käkriäinen tarkoitti, kun se äännähti, että jos hänellä olisi yölepakko, niin hän jotain tietäisi?"
Maunon Pertan Sanelma vastaa:
"En tiedä. Se olisi voinut tehdä sillä joitakin taikoja..."