Kujalla rämisevät nyt lehmänkellot. Lehmät ynisevät, toiset ammuvat. Sarvet kolisevat korvon reunoihin, kun Rosina juottaa Lejan kanssa karjalleen höyryävää ja tuoksuvaa haudetta. Kaksi lehmänpäätä mahtuu kerrallaan saaviin, toisia on siitä karkoitettava. Rosina seisoo vasen käsi saavin korvassa, hevosenkengällä vahvistetussa, ja toisessa kädessä hänellä heiluu lepänoksa, joka lyö tuon tuostakin pehmeästi lehmää lautasille. Rosina huutaa:
"Jo tulee Juotikki, jo tulee! Älä päästä, Leja! Herra siunatkoon ... helvetti, nyt se sarvillaan särkee toiset. Tämähän nyt on kuin Turkin sota. Mitä sinä, Topi, seisot siellä saunan kynnyksellä? Hojotat kuin komersootti. Syö, niele ne särkesi nyt ruotineen, että joudut... Ajelemaan edes tuota Juotikkia. Lyödä sitä pitää. Äh, äh. Ja pitelemään Poikaa kujan suussa. Että... Leja ... tule hätään! Pakana, Juotikki, hys, häs! Va't sii', Yömi! Kuuletkos sinä, eikös sinun pääkuoresi nouse saavista. Pitäisikö Juutas olla sinua sarvista vääntämässä ... kuin aatran sahroja. Jo, jo ajoi Yömin pois. Yömi-raiskaseni! Herra hallitkoon, halkihan tuo Palmu juo itsensä. Lyö, mukita sitä, Leja, lyö, mutta älä niskaan. Immee itseensä kuin... Älä halkea. Kuuletkos, älä."
Rosinan ohut vitsa rapsuttelee tosiaan Palmun kirjavaan lapaan.
Muttinen seisoo yläaitan luona ja katselee tätä maalaiskuvaa pitkästä aikaa, paperossinsakin unohtaen. Nyt on jo sauna siintymässä, tarkoin kohennettu ja yhä paahteisemmaksi kuumentunut: aivan se ajoi hänet viilenevään ilmaan. Kas mokomaa keikkumista, Rosinan hyppelyä hameet polvissa! Onpa siinä työtä ennenkuin maito herahtaa herrojen pöytään. Topi ja Leja lentelevät kujan suupuolella estellen lehmää ja härkää pääsemästä Rosinan korvolle. Ynisten ja niskat tanassa ne sinne pyrkivät.
Pihatantereelta aidan raosta huutaa pikku Repekka lehmille, voimakkaalla ja riemuitsevalla äänellä:
"Tänn'se, Palmua! Va't sii', Poikaa. Va't sii' ... lypsetään."
Ja sitten pillahtaa hän itkevään huutoon, niinkuin mikä käenpiika:
"Äiti, lillii!"
Mutta tuvasta kuuluu toinen meteli. Siellä lonksuttaa kätkyt epätasaisiin permantopalkkeihin, ja lapset laulavat. Keikkuva kätkyt näkyy tuvan seinien alitse. Siellä pikku Sanelma tuudittaa Luukasta. Äiti ahdisti siihen. Mutta hän onkin houkutellut mukaansa Jopin, luvaten tuolle veikolleen paistettujen perunoiden lisäksi myöskin kaloja. Jopi on nyt syönyt kalansa ja istuu kätkyen yhdellä jalaksella. Malakias on ikkunan ääressä. Hän oli maininnut saunassa, että nälkä alkaa veisata kurria hänen mahassaan. Hän lähti Sanelman ja Jopin perästä tuvalle, nieleskellen sylkeään niin, että muhku hänen kurkussaan liikkui ylös ja alas, sillä pikku lapsilla oli perunoita ja kaloja. Mutta Malakias meni ruokakonttoriin, otti sieltä ison leipäkannikan ja istahti päätyikkunan ääreen sitä jyrsimään. Vilkas Sanelma, Jopi ja sinisilmäinen Ester, jolle Sanelma niin ikään antoi kalan, tuudittivat lasta. Kolmella kätkyen jalalla keikkuu yksi tuudittaja kullakin, neljäs on vielä tyhjä. Selkänsä oikaisten ja taas kumaraan paiskaten tempoo Sanelma kätkyttä. Kun hän oikein sitä kiskaisee, tarttuu jalaksien toinen kynsipari permantoon ja vie kätkyttä jokaisella heilahdukselle pari tuumaa päätyikkunaa kohti. Sitten alkaa Jopikin, kalan selkäruoto suussa, nykiä sillä tavalla. Kun päästään niin lähelle ikkunaa, ettei Malakias enää mahdu penkin ja kätkyen väliin, sanoo Sanelma, että nyt lönkyttämään uuniin päin. Ja sitten ajetaan kätkyellä uunia kohti. Syödään kuumia, karstaisia perunoita ja suoloitta paistettuja kaloja, nauretaan ja lauletaan:
"Tuu tuu tupakkarulla,
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä..."
Sanelma keskeyttää laulun ja huudahtaa toisille:
"Lauletaanpas näin, lauletaanpas:
"Herrat ne nostivat lakkiaan,
talonpojat takkiaan..."
Sanelma miettii ja jatkaa:
"Hoksenperkki housujaan ...
ja Kinnusen Pertta helmojaan."
Se on hauskaa! Sitäkös nauravat Jopi ja pikku Ester. Mutta kovimmin nauraa pikku Sanelma. Sitten lauletaan kaikki, paitsi ei Malakias:
"Herrat ne nostivat lakkiaan,
Kinnusen Pertta rakkiaan..."
Malakiaskin naurahtaa. Ja hän sanoo:
"Minä kun laulaisin! Antaisitte minullekin särkeä."
"Ei ole. Ei ole kaloja enää," vastaa pikku Sanelma. "Mutta on potattipaistikkaita. Anna, Jopi veljelle! Niin Malakko tulee kanssa."
Jopi inisee, että häneltä loppuvat itseltäänkin, mutta antaa silti Malakiakselle perunan, makealta haisevan. Malakias sanoo:
"Odottakaahan... Kunhan tässä ääneni selvittelen."
Malakias maistelee perunaa. Sitten hän istahtaa kätkyen tyhjälle jalakselle. Mutta vasen koipensa on hänen heitettävä lullan toisen pään ylitse, koska se olisi kiikkuessa tiellä. Niinpä hän puolittain ratsastaa kätkyellä. Nyt panee hän kätkyen vauhtiin ... sellaiseen, että Esterin on takerruttava Malakiaksen kohotettuun jalkaan. Ja Malakias sanoo, että nyt pitääkin kätkyen kulkea hyppäämällä seinästä seinään. Pikku Luukas huutaa ja rääkyy silmät pyöreinä. Malakias nielaisee viimeisen leipäpalasensa ja laulaa:
"Karvat sill' on kahden puolen...
Korvat sill' on kahden puolen..."
Sitten sanoo hän:
"Mutta sitten minä laulan tätä."
Hän laulaa tahdikkaasti:
"Enkenkula leivästä,
syö tätä seivästä...!"
Sitä sitten lauletaan yhteen tahtiin.
Se on kehtolaulu, jota Malakias ja Ananias ovat laulaneet aikoinaan Saaralle ja Lejalle, tuudittaessaan heitä tässä samassa lullassa, isän tekemässä koivulankuista ja sitten myöhemmin, kun syntyi yhä uusia lapsia, vankasti raudoittamassa.
Myöhemmin ovat Saara ja Leja vuorostaan laulaneet sillä nukkumaan Topia. Ja jörö Topi pientä ja kelmeää Jopia samassa lullassa. Täällä ... yksinäisinä talvipäivinäkin, hankien keskellä. Usein se leipäkin on ollut vähissä taikka lopussa. Mutta mikäs on auttanut muu kuin lyödä leikiksi? Rosina on opettanut lapsilleen laulun, jostain itse oppimansa, joka jäljittelee kartanoiden ruokakellon soittoa. Sitä nyt Malakias alkoi, vanhalta muistolta:
"Enkenkula leivästä,
syö tätä seivästä...!"
Nyt keikkuu pikku Luukas siinä sen laulun tahdissa ja neljän tuudittajan keskellä, ponnahdellen vuoteensa vaatteihin. Kyyneleet valuvat pientä nenää pitkin.
Tuleepa herrakin sitä katselemaan, yläveräjän taakse, ja huomaa samassa Lyygian pihalla. Lyygia istuu aitan portailla. Aapeli puhuu Lyygialle, minkä kuvan tuo laulu antaa metsäasukkaiden taisteluista, sanoo, mitä se laulu jäljittelee. Lyygia vastaa:
"Sitä minäkin tässä ajattelin... Niin, ajatteles... Ja katsopas, täällä on vieraskin, mummo. Ja katso, mitä Rosina antoi minulle: leipä, lämpymäisiksi..."
Samassa tulee Maunon Pertta Sanelmansa ja Saaran kanssa metsästä. Maunon Pertta ojentaa jo kaukaa Aapelille vastaa ja huutaa:
"Tässä on herralle vasta! Vasta!"
Muttinen käännähtää ja ihmettelee. Kiittää ... mutta jatkaa, että onpa hän jo saanutkin vastan, Lejalta: mainion vastan, tuuhean ja pehmeän. Mutta ei lisä haittaa mokomalle saunamiehelle kuin hän! Tällä vastalla mäiskyttää hän tänä iltana, ja Lejan vastan sanoo hän kylpevänsä omassa saunassa huomenna. Kehuskelee pistävänsä sen kirjan väliin muistoksi ... ison postillan väliin.
Sitä naurahtaa kiltti ja ystävällinen Leja kujalla. Ja viisas Rosinakin nauraa, karjaisten kuitenkin samassa Pojalle, joka pääsi könnimään hänen korvonsa luokse. Sillä vastantekijän perästä tulivat lampaatkin tänne riihen kalliolta, ja Topi jätti lehmät vartioimatta ja alkoi ärsytellä pässiä. Pässi hyökkää. Rosina säkättää Topille. Aapelista on pässi hiukan ilkeä. Harmissaankin hän on Topille, joka ilkkuu, että Muttinen taitaa pelätä. Muttinen sanoo Topille:
"Niin, hätäkös sinulla pässin kanssa päkätä ... kun sinulla on niin kova pää...."
Selkä edeltä väistyy Aapeli pässiä, jota Topi houkuttelee hänen lähelleen, pujahtaen itse herran taakse. Topi näyttää pässille kämmentään, mutta Aapeli ei tohdi liikuttaa käsiään ... mokomalle kieppusarvelle ja mustasilmäisenä kohti puskevalle. Sehän puskee, pässi! Se ei tottele saunavastaakaan. Ei nyt auta, Aapelin on kömmähdettävä veräjän ylitse pakoon. Hän huokaisee pihalla. Mutta Topi nauraa, suu kohti keltaiselta loistavaa taivasta. Sitten ajelee pässi Maunon Perttaa, joka haukkuu Topia ja uhkaa syöttää hänellä pässin pussit. Vastoillaan hosuen pääsee Perttakin pihalle. Nyt kääntyy puskija saunalta tulevan ison Sanelman kimppuun: sinne oli hän vienyt kymmenisen vastaa. Pässi päkkää, ja Sanelma kirkaisee. Saara sanoo:
"Ähä, läksipäs ääni Sanukastakin."
Leja tarttuu pässiä sarviin ja pitelee sitä kiinni, niin että Maunon Pertan Sanelma pääsee veräjästä.
Aapeli ihailee sillä välin leipää, jonka Lyygia on saanut Rosinalta, oikein ison ... kuin sievoisen ryssänlimpun. Ja hän kysyy, onko Lyygia muistanut siitä niijata. Mutta silloin hän huomaa aitan portailla tosiaan Käkriäisten vanhan ja ruskean mummon, Juutaksen anopin. Mummo nousee vaivalloisesti paikaltaan tervehtimään, vapisevin päin, oksaiseen keppiin nojaten. Juuri äsken hän on tullut Sahan hovilta. On vielä niin hengästyksissään, ettei ole jaksanut puhua muuta kuin pari sanaa. Kehaista koreaa neitiä. Nyt tirkistelee hän herraa huonoilla silmillään ja sanoo, naurahtava vivahde äänessä:
"Näin, näinpäs tuon herran vielä. Terveeksi ... terveeksi... Ohhoh."
Marjoja sanoo vieneensä hoville, rahanpennejä saadakseen. Mutta jos hän olisi tiennyt, että tänne oli tullut herra ja korea ryökkinä, niin olisivat ne rahat lähempääkin... Eikä hän enää voi paljon poimia, ei näe, ei. On uuvuksissa: karahka täytyi ottaa kepiksi, ei pysy enää pystyssä muuten. Ja luita kolottaa, ja päähän pistelee. Eikö tule sade: sitä se on nyt ilmassa. Kyllä se Isäinen osaa ilmansa nostaa. Pitää taas istua, ei jaksa...
Mummo jatkaa hiljalleen, siellä vaivaishovilla hän on nyt asunut. Siellä ne pitävät... Olisihan tässä sijaa herrallekin ... korean ryökkinän vieressä, hähä.
Se nauru kuulostaa hiukan ilkeältä.
Sitten mummo tähystelee kujalle Lyygian selän takaa. Aitan nurkka on edessä, joten hän ei erota senkään vuoksi kujalla ketään. Melkein supattaen kysyy mummo:
"Onko ... se Rosina siellä? Tuossa aidan takana...?"
"No, ei tuo aivan tässä", vastaa Lyygia.
Sitten katselee mummo tupaan, josta kuuluu paitsi lasten hoihkivaa laulua myöskin Maunon Pertan ääni:
"Nuo ne tappavat tuon sikiön! Hermot repivät aikuisiltakin. Tappakoot. Tappakaa!"
Mummo tähystelee vielä pihalle päin. Siellä puuhailevat Ananias ja Mauno, alimmaisen aitan luona ... mitä tehnevät. Ananias juttelee hiljaisesti Maunolle.
Aapeli sanoo Ananiakselle:
"No, verkot on laskettu?"
"Onhan ne", vastaa Ananias.
Ananias pujahtaa aitan alle, ja kolisuttelee siellä jotain. Sitten paiskaa hän nurmiselle pihatantereelle jotain sieltä. Mauno ottaa sen. Se on tulikoura, jota tuulastaessa tarvitaan.
Aapeli ajattelee, että huomenna hänkin saa lihavaa tuulaskalaa...
Ulappa Putkinotkon kohdalla on muuttunut sinertäväksi ja harmaaksi. Kaukaiset vastarannat haipuvat sinisyyteen, joka tummenee hiljaa.
Tuuli hengähtää hiukan, lämpöisesti ja samalla vilvoittavasti. Se henkäys nostaa kuitenkin suurella järvellä pieniä ja mustia laineita, jotka kulkevat Putkinotkon lahtea kohti.
Laivareitin kalkitut kummelit kuultavat heikosti etäisyydestä, joka haipuu yhtenäiseen harmauteen ja sineen... Haipuu niinkuin usvaan ... haikeaan epämääräisyyteen.
Karjakujalla alkavat lampaat määkiä. Niiden määiskelyn kuulee imettävä emälammas navetalla. Sekin määiskelee. Ja pieni vuona mäkättää valittavasti.
Porsaskin joskus örähtelee.
Lyygia huudahtaa vuonan ääntä kuunnellen:
"Voi tuota pikkuista vuonaa! Rosina näytti sen minulle. Se on niin pieni, pieni!"
Yhtäkkiä kajahtaa härkäpojan ammunta, lampaiden ja lasten äänet voittaen. Rosina tulee veräjälle ja huutaa tupaan:
"Sitäkös te sillä kätkyellä seilaatte! Malakias ... kannikoillaan liippaa lattiaa niinkuin koiran ... tärpättiä hännän alla..."
Härkä kiljuu ja hinkuu kimeällä kurkulla. Se toitottaa kuin vaskitorvi. Kauas kaikuvat Putkinotko ja koko Kenkkuinniemen metsät. Sitten se ammuu kumeasti. Ja lopuksi möyryää syvällä äänellä, paiskelee karjapihan mutaista lastukkoa niskaansa. Kun härkä lakkaa möyryämästä, kuuluu Ananias sanovan:
"Tässä se on herraskahveli, jolla vaikka hylkeen nostaisi."
Ananias katsahtaa Muttiseen ja puhuu tahallaan kovemmalla äänellä. Hän seisoo nyt pitkävartinen atrain kädessä. Se on kolmetoistahaarainen ase.
Järvellä verkkoja laskettaessa on Mauno Kypenäinen ilmaissut Ananiakselle sen aikeen, tuolle älykkäälle, vaikka nuorelle pojalle, joka ymmärtää yskän jo puolesta sanasta. Ja Mauno on sanonut, että rankki pannaan imeltymään jo tänä iltana... Ananias tulkoon avuksi.
Hetken kuluttua alkoi Ananias itse Maunolle ehdottaa, että otettaisiin mukaan tuulastuspelit. Niin luulisi herrasparikin, että he olivat lähteneet ainoastaan tuulastamaan. Sillä ei se Muttinen enää ole tuulastamisesta millänsäkään. Ensin se murisi siitäkin, takavuosina. Mutta sitten varoitteli Juutasta, että kunpa hän ei vain joutuisi vallesmannin kynsiin... Niinkuin täällä Kenkkuinniemellä eivät melkein kaikki tuulastaisi. Eikähän se vallesmanni sellaisesta ... kuin harvoin. Eikö viitsinekään ... herrojen hupsutusten tähden. Sellainen on tämä laki. Entäs se, ettei hirviä saa tappaa! Ne lahmaavat ihmisten pellot ... monien köyhien. Ja sitten niistä ruunu maksaa rahat, jotka revitään veroina köyhiltä.
"Miljoonia, miljoonia", äännähti Mauno Kypenäinen. "Sekin laki, perkele, on saatava pois. Ja kaikki lait, esi-isien aikuiset. Uudet ja paremmat sijaan ... sosialit..."
Ananias jatkoi tuulastuksesta: että kala muka säikähtäisi ja pelottelisi muita kaloja. Miehen atraimesta se ei karkaa. Ja osanneeko tuo haastella, kala? Sitten ... ovat nuo viime aikoina kelvanneet herralle kolmetoistasormisellakin saadut kalat. Ja makeaa se on, tuulaskala.
Mauno Kypenäinen kuunteli hymyillen Ananiasta ja myöntyi hänen esitykseensä, että tuulastuspelit otetaan mukaan.
Nyt sanoo Ananias Aapeli Muttiselle, joka kysyy, tulella kuvastamaanko he menevät, sanoo:
"Niinhän se olisi tässä meininki. Koettamaan, jos tuo nyt jo... Tulisi hyväkin saalis ... yön kähmässä..."
Selin tuvalle kääntyessään iskee poika silmää Maunolle, joka katselee totisena tulikouraa.
Mummo juttelee:
"Sillä sitä on ääntä ... tuolla härkä-pojalla ... ihan korvat näet heläytti lumpeuksiin. Ja ... onhan näillä nyt lehmiä. Omia... Jos pysyisivät ... tuolta Juutakselta."
Taas katselee mummo ympärilleen, ja supattaa:
"Voi toki tuota Juutasta! Se kun on sellainen. Voi Herran kummat, kun oli tappaa minut tänään... Kuin kissan. Kissan se ennen tappoikin. Tupaan rynkäsi... Juutaspa... Laudan repi orrelta ja sen alle oli litistää. Ja kuulkaas, herra veikkonen, kun se oli jo tuon tuvankin polttaa. Tuli leiskusi uuninkupeesta ... kun ei paikkaa uunia. Kyllä, kyllä sen pitäisi saada..."
Väsynyt mummo on hetken vaiti. Sitten hän jatkaa yhä hiljemmin:
"Ja siitä kun ei vielä saa sanoa mitään! Heh... Silloin Rosina... vaivaistaloon ajaa... Ja, herra: kun kertovat, kylillä, että te olette antanut Juutakselle uloskäskyn? Niin ... oh... Mutta nämä lapset, vaivaiset. Mihinkäs ne? Olettekos te nähnyt sitä pientä, sitä Luukasta?"
Aapeli mutisee jotain, että hän ei tiedä, mitä siihen häätelemiseen oikein tulee. Eihän sitä käskyistä niin...
Rosina on mennyt pihan nurkitse tupaan. Lapset hän on ajanut kätkyeltä kuin akanat tuuleen. Ainoastaan Ester on jäänyt tuutimaan, ja Malakias töllistelemään uunin eteen. Pikku Sanelma ja Topi juoksevat pihalle.
Nyt rientää Rosina pihan halki aittaan. Herrasparin ohitse kulkiessaan iskee hän terävät silmänsä mummoon. Hyvin pian tulee hän takaisin aitasta, kaksi raintaa kädessä. Ja hän alkaa hoputa:
"Herra, jo olisi se lähtö saunaan! Hihii, hakkaamaan niitä vastoja tuohon selkään. Häkääkö? Ei siellä äsken ollut enää yhtään sinistä liekkiä. Eikä se anna häkää, tämä meidän sauna. Se on Juutaksen tekemä ... ja se osaa. Kyllä se tekee, kun se alkaa... Jos olisi vinkaa, niin sopiihan lyödä löylyä pellolle, hihii. Kyllä ilmassa on tilaa. Silloin se haihtuu saunasta. Niin sitten neitikin pääsee saunaan, eikö jo mieli tehne, hihii? Ja pesemään tullaan herraa. Kunhan ensin oikein köllöttelee, mötköttelee. Mutta joku se pitää olla löylyä lyömässä ja sekaamassa vettä. Topi, siinä! Ei tuo Leja joutaisi: on lehmien tissejä nyhdettävä, hihii. Tai Malakias, kuuletko sinä korvillasi? Malakias Topin kanssa sekaamaan Muttiselle vettä!"
Aapeli ei aio lähteä yksinään löylyä rosvoamaan: miehiä hän sanoo odottavansa. Sillä hänen mahansa on suuri; se on kuin tiinu täynnä sianlihaa. Taikka niinkuin lehmän mahalaukku, se satakerta. Se vie paljon löylyä ennenkuin pehmiää: mokomalla ongalla käyttäisi kaksi Konsta Könösen tervahöyryn masinaa. Eikös Ananiaskin tule saunaan? Ja muut pojat. Ja missä se Juutas on?
"Missäkö?" vastaa Rosina, epäillen hiukan herran ystävällistä sävyä, niinkuin äsken sitä, että mummo panettelisi ehkä Juutasta Muttiselle. Rosina jatkaa:
"Missä lienee ... Juutas. Tai jos olisi niityllä..."
"Siellä yksinään möyrii", sanoo Muttinen.
"Niin, möyrii se!" huudahtaa Rosina innostuen oman miehensä puolesta. "Kun se alkaa, se tekee silloin työtä. Ei malta tulla edes syömään... Eikä saunaan, sellainen se on ... totisesti...! Kun se alkaa! Antaa, antaa sen nyt möyriä siellä, hihii! Mutta Ananias se tulee toveriksi ... ennättänevät Maunon kanssa noilta haarukoiltaan ja keihäiltään. Kun pitäisi saada kaloja, hihii! Ja Malakias joutaa löylynlyöjäksi. Ja tultakin sinne pitää kuljettaa. Niin, niin: kuhilas pellolla, tuli tuvassa. On nyt tuo iltakin mennyt myöhäiseen. Malakias hoi..."
Rosina katoaa tupaan. Siellä kuuluu hän könyyttävän Malakiasta lähtemään, ja puhuvan lampusta. Lyygia antaa Aapelille lakanakäärön ja ottaa häneltä vastan: se Lejan tuomahan on kodalla. Topi, joka on seisonut katselemassa Mauno Kypenäisen ja Ananiaksen hommia, tulee Muttisen luokse ja sanoo:
"Nyt sitä mennään ottamaan koivu-rrieskaa!"
Jopikin on valmis lähtöön. Maunon Pertta huutaa tuvasta:
"Ja minä tulen herran pesemään. Ja se pitää olla niinkuin nuoltu vasikka, nuoltu."
Aapeli menee jo alas saunalle. Vielä juoksee Lyygia hänen perästään: täytyyhän antaa rusinoita, koska hän on siihen tottunut. Mutta Pertta Kinnuselle huudahtaa Lyygia:
"Ei tarvitse pestä muuta kuin selkäpuoli."
Mummo naurahtaa:
"Tämä ryökkinä taitaa olla luulevainen ... haha."
Maunon Pertta hoilottaa tuvan portailta:
"Sukat värjäytyvät neidiltä. Sukat!"
Sitten tulee Pertta pihalle Lyygian luo. Hän juttelee yhtä ja toista. Nauraa, ettei ihmisen tarvitse olla luulevainen miehistä, känttyröistä: jos eivät välitä, niin hän heidät jättää.
Pertta vaikenee tuokioksi.
Sitten hän sanoo, neitiä katseltuaan, että on hänkin ollut nuorena kaunis. Solakka hän on ollut ... sellainen hoikka vyötärö kuin muuriaisella. Ja on tuo vieläkin: sen tietää hyvästi tuo Mauno, tuolla. Ja kaunis hän on yhä vielä, on!
Neiti kuuntelee, ihmettelee ja hymyilee mielessään.
Mauno ja Ananias oikovat atraimen väkiä tupakkamaan reunassa. Heillä on iso kivi alasimena. Rosina huutaa takaisin Jopia, joka tallustaa Malakiaksen ja Topin kanssa Muttisen perästä. Topin on näet haettava tuvalta lamppu.