Oltiin jo toukokuussa. Sota oli Suomesta loppunut. Yli-Jurmassa oli kaikki kevätkylvöt tehty, kun Martta tuli kotiin. Siitä ilosta Martta haki metsästä automobiilinsa ja laittoi sen kuntoon illalla ajeltavaksi. Oli lauantaipäivä. Joutuakseen autolla ajelemaan hän lämmitti saunankin tavallista aikaisemmin.
Aurinko oli jo kallistumassa iltaan, kun Mooses oli vielä kyntämässä rukiiksi tulevaa peltoa. Teppo-vainajan isä tuli nyt Mooseksen luokse sanoen: »Teillä täällä on touot maassa. Minulla taitavat jäädä panematta. Sain niin kunnottoman punikkien rääkkäämän hevosen. Ei tahdo jalka jalasta erota kyntäessä ja siitäkin vähästään uupui nytkin.»
Mooses istahti pientaren laidalle, ja siihen istui vieraskin tuumimaan, voisiko Mooses lähiviikolla tulla auttamaan toukojen tekoa. Mooses lupautuikin ja samassa kääntyivät miesten puheet vasta päättyneeseen sotaan ja mitä enemmän he siinä puhuivat, sitä enemmän tunsivat lämpenevänsä.
Nella seisoi aurassa. Silmät lupsahtelivat kiinni ja pää nuokahteli alaspäin, se näytti nukkuvan. Martta käveli pellon piennarta miesten luokse ja jo viidenkymmenen askeleen päästä nauraen sanoi:
-- 'Mooses ja hänen hevosensa', tekee mieli tepastolaisten tapaan sanoa. Heittäkää, isä, nyt kyntö, sauna on valmis kylvettäväksi. Kylvemme ja lähdemme näin kauniina iltana ajelemaan autolla. Ettekö tekin, naapurin isäntä, tulisi muorinenne mukaan?
-- Emme nyt pääse, on siellä kotona yhtä jos toistakin tointa, sanoi ukko ja nousi istualtaan.
Nousi Mooseskin riisumaan Nellaa, joka Martan puheen kuultuaan alkoi höröllä korvin katsella puoleen ja toiseen, että eikö todellakin tätä hommaa jo heitetä toistaiseksi. Ja hyvän tuulen näköisenä se luihkavin korvin aisoista päästyään lähtikin Mooseksen rinnalla kävelemään kotiin päin.
Kylpemästä tultua pukeutuivat kaikki pyhäpukuihinsa. Marttakin otti vaalean kesäleninkinsä ja päähänsä pani sulilla koristetun vaalean kesähattunsa, jonka oli ostanut rintamalta palatessaan.
Automobiili seisoi porrasten edessä valmiina lähtöön. Mooses ja Anna istuivat auton perään ja Joeli Annan syliin. Martta asettui konetta hoitamaan. Ajettiin Helsinkiin päin vievää tietä, väliin aivan junan nopeudella ja väliin, missä näkyi mielenkiintoisia sodan jälkiä, ajettiin aivan hiljaa. Ja kun tultiin Siikasalmelle, mistä punaiset olivat paetessaan räjäyttäneet sillan, jonka vuoksi nyt kuljettiin lautalla yli, niin toisella rannalla käännettiin auto takaisin.
Oltiin kotimatkalla lähellä kotia, missä tuhatvuotiset aarniopuut seisoivat tien kahta puolta. Matkalla oli puhuttu rauhasta eikä mistään muusta kuin rauhasta, ja se oli ylentänyt mieliä, vaikka kyyneleet usein kihahtivat silmien nurkkiin.
Mailleen vierivä aurinko paistoi Kaaresjärven yli näkyvän Taulaniemen kirkon tornin vieritse ja kultasi tien kahta puolta seisovien aarniopuitten runkoja, niitten havuneulasia ja lehtipuitten puolikasvuisia lehtiä. Kultasipa se mustia sammuneitten kekäleittensä keskellä kammottavine suineen seisovia uuniraunioitakin. Auto kulki hitaasti, sen verran vain, että pyörät liikkuivat ja hyllyvät istuimet hytkähtelivät ylös alas. Martta ojensi itsensä suoraksi ja puitten välistä näkyvää sinisen hiilakkaa taivasta kohden kohotetuin silmin sanoi:
-- Rauha... Kiitos sulle, rauhan Jumala!... Kuinka suloinen onkaan rauha!... Rauha maassa... Rauha taivaassa... Rauha ihmisten sieluissa.
Auto pysähtyi riihen eteen, jonka ainoa ikkuna leimusi auringon viimeisistä säteistä.
End of Project Gutenberg's Mooses ja hänen hevosensa, by Heikki Meriläinen