Lintukodon sauna!
Eipä se tosin ole mitään suurenmoista, ei mikään Bagni Bernini Roomassa Corson varrella, jopahan vielä, — vai muka välkkyvillä pilareilla varustettu roomalainen sauna, jonka kammioiden marmorilaatoilla kieriskelin vuosia sitten 80 asteen kuumuudessa, ajaen luitteni ytimistä perintökiroustani, luuvaloa, — läähättelinpä tunnin kerrallaan, jymisti totinen sydän, kunnes ruiskusta letkautettu jäinen suihku sen ihanasti ennen mukavaan päivällisuneen heittäytymistä rauhoitti, ja vielä enemmän Tyrrhenian meren ankeriaat, — no, Vanajassakin on yhtä komeita.
Eikä tämä kelpaa ulkomuodoltaan Parisin Pantheonin-takaisen saunankaan rinnalle, tuon suomalaista paljon muistuttavan saunan, jossa löyly lähtee kuitenkin putkista. Alan nauraa, muistan, miten siellä uima-altaan reunalla muudan toverini lensi liidunvalkeaksi pelkästään sen vuoksi, että näki saksalaisnuorukaisten koettavan kehittää luonnollisesti sitä, mistä Platonin Symposionissa maailman luonnollisimpana asiana puhutaan, nimittäin platonista rakkautta, joka edellytti, että miehellä täytyi olla vaimo, rakastajatar ja lisäksi ystävä, jonka kanssa hän voi seurustella puhtaasti älyllisesti. Mutta suomalainen toverini luuli velvollisuudekseen vihastua, jopa asioista, jotka häneen nähden olivat täysin epäoffensiiveja. Kimmastui kai uskossa, että tämäkin olisi parannettavissa, tarttui puiseen saunakenkäänsä, sylki kuin talonpoika pitkin permantoa, lennätti kengän vimmalla seinään, väitti paiskaavansa rakastuneet uima-altaaseen. No, he pulskahtivat veteen muutenkin. Mutta istuivat sitten ällistyneinä ja loukattuina ravintolasalissa, häpäisty mieshetairakin melkein itki, — ei soittanut riemuissaan flyygelillä riuduttavaa valssia, runollisin näppäyksin jotain Lehária ... kuten oli ennen tehnyt posket hieman maalattuina ja nauttien välillä pikku pisaran jaloa likööriä, jota joku Platon hänelle tarjosi.
Mutta kylystänihän minun piti puhua! Niin, eipä sitä tummaista ja korpeen kätkettyä tönöä kannata verrata myöskään esimerkiksi Tunisin maurilaisiin saunoihin, joita niitäkin aikoinani tunsin. Mikä monimutkaisuus, millaiset asteet seremonioissa! Mikä juhlallisuus siellä! Enpä maltakaan olla niitä muistelematta. Rakennukset ulkoa vähäpätöiset itämaiseen tapaan, — mutta sisustus: maurilaisia kaaria, joiden reunoista arabeskien pitsit riippuvat, vihreällä ja punaisella kirjosauvoiksi maalattuja pylväitä, keramiikkalaatoista kudottuja seiniä. Riisuudu kainosti, kirjava turbaani vyötäröille. Sitten, saaden hartioillesi uljaan halatin, astelet pukeutumishuoneesta, ja astelet hitaasti, kuten Profeetta kelpo miestä aina esiintymään vaatii, — hän ei saa koskaan juosta eikä hoputtaa, mutta ei myöskään vetelehtien laahustaa, — tulet saliin, jossa arabialaisukot loikovat valkopartaisina kuin Abrahamit mataloilla lavitsoilla, valmistellen lähtöä höyryyn tai tultuaan sieltä punaisina, nyt välissään lelupienet pöydät ja niillä väkevää kahvia tinatuissa kupposissa ja moniletkuinen piippu, jonka lonkerot leviävät säteinä kuin mustekalan. Loiot siinä, kuuntelet vierasta popotusta, — ihmisten pakina on välisti miellyttävintä, kun ei kielen vierauden vuoksi ymmärrä sen ilkeyksiä, — tai kuuntelet grammofoonia, jossa jokin Anitra tai Aisha livertelee, kunnes suvaitset verkalleen käyskennellä saunaan. Joudut kuin moskeaan, kuin kirkkoon: niin se on korkea, tumma kupoli kaartuu ylhäällä yli pääsi, sen huipussa kuultaa kirjolasinen pyöreä ikkuna, jonka tähtimäiset kuviot höyry loitsii sateenkaarena säteilemään. Mosaiikilla nyt, herkkuporsas, kävelet, marmorikohokkeella, jonka alla höyrytiehyet kuumina kulkevat, istut tai loiot. Kaukana Platonin hengestä täällä kauniisti liikutaan, niin itämaalaisia kuin ollaankin, koraanin kansaa, liinat edessä ankarasti kuin Venusvyöt. Kävellään vain hitaasti edestakaisin ja, ruma sanoa, hikoillaan. Tai molskitaan altaan vettä tai seisoskellaan keskellä salia pärskyvän suihkulähteen vihmassa. Tunnin kuluttua puhdistus ja hierontaa: nytpä mulatti tai neekeri ottaa sinut kynsiinsä, saippuoi ja holailee, kääntää nurin narin, istahtaa hartioillesi, vääntää niveliäsi niin, että luulisit niiden sijoiltaan nytkähtävän, mutta luusi ovatkin ihme kyllä rustoksi pehmenneet. Sikäli hän nauraa, mikäli kivusta irvistelet; ja viimein voitelee hän koko ihosi nesteellä, joka tarttuu hipiään siksi päivää kuin hiirenkorvakoivujen pihka. Valmis! Kevyt suihku ainoastaan vielä, yllesi levätti, päähän iso turbaani, ja herra talutetaan loikomaan laajalle lavitsalle toisten ukkojen joukkoon, tuntikausiksi, päiväksi, jos tahdot, kahvikupponen viereen, syltä pitkä piippu suuhun: Pasha!
Minä olin se pasha! Kuin luotu siihen, — vikaa ei olisi ainakaan luonteessa, mutta olosuhteissa.
No mutta sauna, saunani! Jos en liene maailmassa paljon nähnyt, niin saunan olen toki kaikkialla nähnyt. Vaikka olisi ollut mahdottomuus koetella, miltä kylpy Alhambran maanalaisessa saunassa, jonka hallin permanto on täynnä pieniä tähtikuvia, marmoripenkit alkooveissa mosaiikki-ihmeiksi sommiteltuja, pilasterit kultaa, sinistä ja punaista, ja pikku lehtereiltä katselivat veltostuneet musulmanni-möhkelöt kaunokaistensa kylpyä, — vaikka tämä olisi ollut sula mahdottomuus, niin maurien kera olen toki harrastellut saunaa sekä Karthagon kaupungissa että Saharan ylätasankojen keitaissa, joissa saunat lämmitetään ulkoa kaduilta tai toreilta: niinpä ei pääse sisälle häkää, koska kiukaan suu on ulospäin, vaan ainoastaan kuuma ja pehmeä huuru nousee holvin alla suunnattomasta muuripadasta, joka kiehuu ja tekee kiukaansilmän virkaa melkoisen hyvin... Sielläpä keitaassa, poloinen, kyykötin jo tuloni toisena iltana uunin kuumalla reunalla kuin Job tuhkassa, kunnes muudan arabi tulee: "Herra, miksi noin teette?" — "Reumatismi. Eräs tauti, joka on meillä yleinen, matkustin tänne siitä päästäkseni." Mitä vastasi nyt vanhus: "Ahaa, reumatismia, se nyt ei lähde miehestä millään! Itsekin olen monena kesänä kylpönyt täällä Korbusissa", — kylpylaitos Pienen-Syrtin niemessä. — Olipa tämäkin minulle onnittelu, näin heti, koluttuani ikäväkseni halki Europan kurjuuttani karistamaan.
Tuo sikäläisen hyvän ilmaston tautia poteva väitti, ettei reumatismi eroa miehestä millään. Ja kuitenkin se erosi: lyötiinpä lisää löylyä! Toivova lääkäreihin uskoo! Löylyä vain — siinä koko taika, "rakkaat juopot ja vanhat kihdinsyömät", kuten Rabelais sanoo. Kaksi joskus melkein 50 asteen kuumuista annosta päivässä Daxin muinaisroomalaisissa kylpylöissä, luonnonkuumissa lähteissä ja mudissa. Jos tämä tuntuu teistä liialta, niin antakaa sydämenne vain pomppia, rämpyttää kuin ruostunut pumppu, antakaa sen seisahtua ja taas loikata eteenpäin kuin kaniini: työ tekee sydämelle erittäin hyvää! Antakaa kehnon pakahtua, jos mielensä tekee: kipeällä sydämellä ei ole maailmassa mitään virkaa! Sadatelkoon lääkärinne, kun lisäätte hänen kylpymääränsä kaksinkertaiseksi, niin teistä tulee terve ja raavas mies, ja kapakoissa maistuu sitten taas rommi oikein motevalta. Mitäpä terveydellä ellette sitä käyttäisi?
Mutta sauna, Lintukodon sauna! Niin, no, — pari sanaa osaan arabiaakin ja toinen niistä merkitsee saunaa. Se kuuluu: hammam, — mikä pehmoinen sana, lempeä, lullitteleva, ämmämäinen, äidillinen, miltei ämmämäinen. Se lausutaankin hieman: hämmäm. Tahtoisin kirjoittaa kunnioituksesta sen isolla H:lla. Tuo sana, joka merkitsee tosiaan vain saunaa, on kuin äidillistä kapalointia, täydellistä lohdutusta kaikissa suruissa. Suomalaista Letheä.
Lintukodon hammam ei ole kullasta ja norsunluusta, se on pihkaisesta hongasta. Se ei ole marmorilla sisustettu, vaan imiteerattua ebenpuuta. Mutta pääylellisyys löytyy sieltä yhtä täydellisenä kuin muinoin Alhambran ruhtinassaunasta, ei, paljon parempana kuin mistään Europan tai Afrikan kylpylaitoksista.
Saunamme pitäisi olla ulkoa musta. En tiedä kuinka hellyin, tönön seiniä toukilta ja sateelta säästääkseni, niin taloudelliseksi, että hennoin tuhria sen punaiseksi. Ja nyt se näkyy laivareitille ensimmäisenä koko saaresta, vaikkei juuri tarvitsisi näkyä, — enhän vain maureilta liene saanut tällaista kätkeytymisen makua? Vieläkö mitä! Kirjoittelenkin tässä, koska en ole Kroisos: vasta ensimmäinen miljoona kainolla alulla. Kun se on täysi, lasken vaivaamani rauhaan menemään, mutta siihen taitaa mennä liiaksi aikaa!
Kylyni on siis punainen. Siinä on ovi ja ikkunoita kaksi. Toinen eteisessä, ulkoa valkeaksi sivelty, sen koristeelliset vuorilaudat, jotka on löydetty ja sommiteltu kalastajavainajan selkärihma-laatikkojen syrjäkappaleista; toinen on itsessään saunassa, ja se on paljon kauniimpi: hyvin pieni luukku, kolo kahden seinähirren välissä, varustettu vanhalla vihertävällä lasinsirulla, jonka läpi iltojen salaperäinen hämärä kuultaa herkkänä ja läheiset laineet heijastelevat ja kuuluvat liplattaessaan. Saunan ikkunan nimittäin täytyy olla hyvin, hyvin pieni: atavismia, näettekös.
Onpa kolmaskin ikkuna: häkäreikä seinässä lavolla.
Ja se on kaikista kaunein. Sen luoma valo muistuttaa tavattomasti värileikkiä, jonka lasimosaiikit antavat maurilaissaunaan kupolin huipusta.
Miten monena iltana näinä neljänä kesänä olen istunut lämpiävän kiukaani ääressä, katsellen tulikieliä, kuinka ne lipovat kiukaan mustunutta otsapaatta, kipinöitä, jotka silmäkivien raoista kultaisina kimpoavat, ja valovirtoja, jotka lainehtivat säteinä sauhuluukusta. Kylyn alkaessa lämmitä on savuinen ilma luukun kohdalla ulkona keltaista, harmaata. Sininen taivaskin sakenee kullanväriseksi. Tuomien tertut, jotka nuokkuvat pikku luukun edessä, ovat loistavan keltaisia. Vihreät pihlajat kuin auringonpimennyksessä. Sitten sauhu selviää, ja aukko lähettää nyt sisälle valon kuin camera obscuraan: pitkiä, vinoja säteitä kauniin värikankaan loimina. Yksi leveä säde sinertävä, toinen punainen, kolmas loistavan vihreä. Uskokaa pois, ihminen voi, jos oikein tahtoo, tuntea onnea vähästä, kun hänellä ei ole parempaa. Niin on syntynyt tuo joutava kauneudenpalveluni.
Sysimustat lavot hauskan sädeluukun kohdalla ovat nykyään kolmelta sivulta penkeillä varustetut, eivätkä enää kuin mikäkin pöytä, kuten usein hämäläisillä, ja uusmaalaisilla nähdään. Kas vain, onpas vika heissä, joista muuten kannattaa paljon pitää! Ja jos en sittenkään jaksa noudattaa heidän esimerkkiään, vaan välttämättä täytyy kehuskella, niin ylpeilen siitä, että lavokyhäys on omaa työtäni, omaa meiskettä, mäiskettä, nokituhrautumista pimeässä kokonainen päivä, pikku Ollin, "hanttimieheni" avulla, joka kiireesti hoputti ärjyjän käteen vasaraa, kirvestä, naulaa, sahaa, lautaa ja pulikkaa.
Entä sitten "musta härkä mulleroinen, juopi vettä korvollisen"? Se on tietysti parempi kuin Gapsan oaasissa tai Bagni Berninissä! Se ei ole enää tiilistä tehty, kuten entisen hämäläisen omistajan aikaan. Se ei saa olla: tiili antaa savelta maiskahtavan löylyn! Ei, tämä on paasia, pelkkiä suuria paasia. Eikä rautoja sisällä, ei, suutari soi! Kuka barbaari punoo kiukaansa sydämeen kirpeää ja pistävää teräksen käryä? Vielä kokemattomampi tekisi koko uunin metalliaineesta. Holvi täytyy meidän käytännöllisenäkin aikana toki osata vielä kutoa kivistä. Eikä se holvi saa olla tasainen, vaan vähän, vähän vino ja korkeampi perältä, tämän ohjeen painoin kerran mieleeni eräältä kiukaantekijä-mestarilta.
Mitä puhuakaan silmästä? Silmäkivethän valitaan korvakuulolta, helähdykseltä. Musiikkimiestäkö siis saunankiuasta kasatessa tarvitaan?
Mieluisa kiuas! Noki, — tumma kuin salaisimmassa pohjassa mieleni. Sauhu, jossa valoloimet sateenkaarina leikkivät. Kultaiset kipinät, lentävät ja sammuvat kuin mielikuvat. Rauhoittava tummuus. Hieman kuin pyhättö on minulle Lintukodonkin hammam, pyhättö toisten samanlaisten vertainen, joita olen toki pari kolme eläessäni rakentanut. Pyhättö turhien päivieni jälkeen, kuokinnan, kaivamisen, hakkauksen, — väsymys ja tahrat vihitään puhtaudella ja toki hetken rauhalla. Sama se, kuinka rauha saavutetaan...
Ja kaiken päällisiksi tarjoaa Lintukodon hammam minulle komeasti — sampanjaa!
Niinpä niin, vallan sampanjaa!
Vanaja läikkyy aivan kylyn edustalla. Joskus lienee rantaan matkaa kaksi metriä, joskus järvi lotisee aivan kodan lattian alla.
Turhaan ei tuo toinen pikku saari, joka näkyy saunani eteiseen aivan sen ikkunan keskeltä kuin maalattu taulu, ole nimeltään Humalasaari. Kahdestakin syystä sattunee tämä nimi paikalleen: välisti ilmestyy piristävä lasi kotani somalle ikkunalaudalle, — sattuuhan sitä, se on hauskaa, ikävä kyllä. Mutta toisena syynä Humalasaaren nimen oikeutukseen olisi se, että sen nähden tarjotaan kylpijöilleni itse Vanajan "keikaushunööri": uinti suomalaisen saunan yhteydessä. Turkkilaishekumointi lavolla koivupalsamilta lemahtavassa huurussa, ja sitten järveen. Vakuutan, että samalta kuin sampanja vaikuttaa mieleen, järvi kylvyn jälkeen ruumiiseen. Paljon enemmältäkin: jalat tulevat keveiksi, — niistä kehittyy tuokiossa oikeat sielun siivet. Varsin nykyaikaista: eikö aatteellisuus, henki, sielu ilmene terveimpänä hyvissä juoksulihaksissa?
Nyt, syyspuolen lähetessä, sillä tässäpä on kesä taasen kulunut, yksi niistä, jotka eivät koskaan palaja, — nyt, kun kotani tuulentuomalta penkiltä, — paljonhan Lintukodossa on tuulen tuomaa, aivan kuin kalastajamökeissä ulkosaaristoissa, milloin lankkuja, jotka muuttuvat penkeiksi, milloin joitakin proomunkaaria, joista syntyy koristeellisia, kirjavia ovien kamanoita; — nyt, kun katselen saunasta järvelle, ei Vanaja enää päily valkeana kuten kevätkesästä... Ei, se on sameanpunertava, tämä auringonlasku. Kylä salmen takana piirtyy jo varjokuvana, josta tuskin kaivonmiekat tai jokin uusi pärekatto erottuvat. Pian ei saunailtoina tästä erota niitäkään.
Alakuloisena nuokuttaa raita tuolla pyykkipadan vieressä saunan edustalla kauniita ritvojaan samean veden puoleen.
Kohta eroamme, kylyseni! Silloin painan hellästi kiinni ovesi, jonka rivaksi veistin tuohon käärmeenhahmon raidanjuurakosta, satujen lohikäärmeenkö, aarteiden vartijan? Asetan kuumasta ravistuneen ovesi koko talveksi kiinni, lukitsen pyhään umpilukkoon. Suljen eteisenkin ulos mentyämme salakeinoilla sisällä, niin ettei kukaan asiaton saa epäpyhittää terveyttäni, rauhaani, lyhyttä erakko-onneani.
Niin täytyy jälleen tehdä, koska en kuulu uskollisiin! Kiitos kuitenkin, tummainen tönö!
Ei olisi minulla ollut mitään sitä vastaan, että olisin kätköösi kuollut kuin entinen omistaja tuonne saunan penkille, nukahtaen kalaretkeltä palattuaan tuoksuva vihta vieressään.