Veli ja sisar keskustelevat.
Sillä aikaa kuin lord Winter sulki oven ja avasi erään ikkunaluukun sekä siirsi tuolin kälynsä tuolin viereen, loi mylady syvissä mietteissä silmäyksensä kaikkiin mahdollisuuden syvyyksiin ja keksi koko salajuonen, jota hän ei ollut voinut aavistaakkaan ennenkuin hän pääsi tietoon, kenen käsiin hän oli joutunut. Hän tunsi lankonsa rehelliseksi kunnon aatelismieheksi, vireäksi metsästäjäksi, säikähtymättömäksi pelaajaksi ja tiesi myöskin hänen olevan rohkean naisväkeä kohtaan vaan huonon vehkeilijän. Kuinka hän oli saanut selon hänen tulemisestansa ja otattanut hänet kiini? Minkä vuoksi pidätti hän hänet vangiksi?
Athos oli kyllä sanonut hänelle muutamia sanoja, jotka osoittivat että hänen keskustelunsa kardinaalin kanssa oli kuulunut vieraisiin korviin, mutta hän ei voinut uskoa hänen niin pikaisesti ja niin rohkeasti voivan kaivaa hänelle sudenkuoppaa. Ennemmin pelkäsi hän että hänen ennemmäiset vehkeensä Englannissa olivat tulleet ilmiin. Buckingham oli kenties aavistanut että hän se oli leikannut irti nuo kaksi timanttia ja tahtoi täten kostaa hänelle tuon pienen kavaluuden; mutta Buckingham ei voinut käyttää väkivaltaa naista kohtaan, erittäinkin kun arveltiin tuon naisen toimineen lemmenkateudesta.
Tuo olettaminen näytti hänestä kumminkin luultavimmalta; hänestä näytti tämä olevan kostoa entisistä eikä hänen tulevaisten tekojensa estämistä. Kuitenkin ja kaikessa tapauksessa oli hän hyvillänsä siitä että oli joutunut edes lankonsa valtaan, josta hän toivoi pääsevänsä erilleen hyvällä kaupalla, eikä kavalan vihamiehen käsiin.
-- Niin, puhelkaamme, veljeni, sanoi hän tavallaan iloisesti, sillä hän oli päättänyt, huolimatta kaikesta teeskentelemisestä, mihin lord Winter saattoi pystyä, pyrkiä selville niistä seikoista, joita hänen tarvitsi tietää määrätäksensä vastaisen toiminta-tapansa.
-- Sinä olet siis saanut itsesi tulemaan Englantiin, sanoi lord Winter, vaikka niin monta kertaa Pariisissa sanoit päättäneesi, ett'et koskaan astuisi jalkaasi Suuren-Britannian alueelle?
Mylady vastasi kysymykseen toisella kysymyksellä.
-- Mutta ennen kaikkea, sanoi hän, selitäppäs minulle, kuinka olet voinut seurata niin tarkasti minun askeleitani, että edeltäkäsin tiesit tuloni, etkä yksistään sitä, vaan myöskin päivän, tunnin ja sataman?
Lord Winter käytti samaa sotajuonta kuin mylady, ajatellen että koska hänen kälynsä sitä käytti, mahtoi se olla hyvä.
-- Sanoppas itse, paras siskoni, jatkoi hän, mitä aiot tehdä täällä Englannissa?
-- Minä tulin tapaamaan sinua, vastasi mylady, aavistamattakaan kuinka paljon hän tällä vastauksellansa viritti niitä epäluuloja, jotka d'Artagnan'in kirje oli herättänyt hänen langossansa, ja koettaen vaan voittaa kuulijansa hyväntahtoisuuden puolellensa tällä valheella.
-- Ah! minua tapaamaan? toisti Winter epäilevästi.
-- Niin kyllä, sinua tapaamaan. Mitä kummaa siinä on?
-- Eikö sinulla olisi sitten muuta tarkoitusta tällä matkallasi kuin tavata minua?
-- Ei.
-- Sinä olet siis vaan minun tähteni vaivannut itseäsi matkustamaan yli Kanavan?
-- Aivan sinun tähtesi.
-- Hiisi, mikä hellyys, sisareni!
-- Mutta enkös minä ole sinun lähin sukulaisesi? kysyi mylady äänellä, joka ilmaisi mitä liikuttavinta lapsellisuutta.
-- Ja minun ainoa perilliseni, sanoi vuorostaan lord Winter, luoden terävän silmäyksen mylady'yn.
Kaikessa lujaluontoisuudessaankaan ei mylady voinut hillitä vapisemistansa ja kun lord Winter viime sanoja lausuessaan oli laskenut kätensä kälynsä käsivarrelle, tunsi hän tuon vapisemisen.
Isku oli syvä ja sattuva. Ensimäinen ajatus, joka mylady'n päähän pisti, oli että Ketty oli kielitellyt paroonille tuosta saaliinhimon herättämästä vastenmielisyydestä, jota hän tunsi lankoansa kohtaan, ja jota hän, varomattomasti kyllä, oli jolloin kulloin Ketty'n nähden osoittanut; hän muisti myöskin ne raivoisat mielenpurkaukset d'Artagnan'ia kohtaan sen johdosta että d'Artagnan oli säästänyt hänen lankonsa henkeä.
-- Minä en ymmärrä, sanoi hän ajan voittamiseksi ja saadaksensa vastustajansa puhumaan. Mitä sinä tarkoitat? Piileekö sanoissasi joku salainen tarkoitus?
-- Oh, Jumala nähköön, ei suinkaan! sanoi lord Winter nähtävällä hyväluontoisuudella; sinä haluat tavata minua ja sen vuoksi tulet sinä Englantiin. Minä saan tietää halustani, tai oikeammin aavistan että sinulla semmoinen halu on, ja säästääkseni sinulta kaiken sen ikävyyden, mitä yön aikaan satamaan tulemisesta on, ja sen hankaluuden, mikä maihin pääsemisessä on, lähetän minä sinulle vastaan erään upseerejani, annan vaunut hänen käytettäväksensä, ja hän tuopi sinut tähän linnaan, jonka haltija minä olen, jonne minä tulen joka päivä ja jossa minä, tyydyttääkseni meidän molemminpuolista toivoa, saada tavata toisiamme, laitatan kuntoon huoneen sinua varten. Onko se, mitä nyt sinulle sanoin, kummastuttavampaa kuin se, mitä sinä minulle sanoit?
-- Ei, mutta minua kummastuttaa vaan, kuinka tiesit minun tulostani?
-- Ja kumminkin on se mitä helpointa maailmassa, rakas sisareni; etkö huomannut että pienen laivasi kapteeni sataman suulle tullessa lähetti ennakolta pienellä veneellä ilmoituksen ja nimiluettelon, saadaksensa luvan päästä laskemaan satamaan? Minä olen sataman päällikkö, luettelo näytettiin minulle, ja siinä näin nimesi. Sydämmeni sanoi minulle silloin samaa, mitä sinun suusi äsken tunnusti, nimittäin missä tarkoituksessa sinä antauduit niin vaarallisen tai ainakin tätä nykyä niin vaivaloisen meren valtaan, ja lähetin kutterini sinulle vastaan. Loput tiedät itse.
Mylady näki lordin puhuvan valhetta, ja se peljästytti häntä yhä enemmän.
-- Veljeni, sanoi hän, eikös se ollut lord Buckingham, jonka tänä iltana tullessani näin rannalla?
-- Oli kyllä. Ah, minä ymmärrän että hänen näkemisensä tuntui sinuun! virkkoi lord Winter; sinä tulet maasta, jossa hänestä kaiketi paljo puhutaan, ja minä tiedän että hänen varustuksensa Ranskaa vastaan aikalailla vannehtivat ystäväsi kardinaalin päätä.
-- Ystäväni kardinaalin! huudahti mylady, huomatessaan että lord Winter'illä oli siinä kohden yhtä hyvät tiedot kuin tuossakin toisessa.
-- Eikös hän sitten ole sinun ystäväsi? sanoi parooni huolettomasti; ah, suo anteeksi, minä luulin niin, mutta me palaamme sittemmin mylord herttuaan; elkäämme jättäkö sitä hellää luonnetta, jonka keskustelumme sai alussa; sinä tulit, niinhän sanoit, minua tapaamaan?
-- Niin tulin.
-- No niin, ja minä vastasin että täällä on sinua varten huone ja sinua palvellaan täällä mielesi mukaan, ja että me tapaamme täällä toisemme joka päivä.
-- Pitääkö minun sitten ikipäiviksi jäädä tänne? kysyi mylady melkein kauhistuen.
-- Onko tämä asumus sinusta kenties huono, siskoseni? Pyydä mitä sinulta puuttuu, minä olen valmis toimittamaan sen sinulle.
-- Mutta eihän minulla ole täällä kamarineitsyttäni eikä muuta palvelusväkeäni...
-- Kaikkea semmoista olet saapa, rouva hyvä; sano vaan, mille kannalle sinun ensimäinen miehesi oli talouden asettanut, ja vaikka minä olen vaan sinun lankosi, laitatan minä kaikki samallaiselle kannalle.
-- Ensimäinen mieheni! huudahti mylady, katsoen lord Winter'iä kauhistavin silmin.
-- Niin, ranskalainen miehesi; minä en tarkoita veljeäni. Muutoin, siinä tapauksessa että kenties olet sen jo unhottanut ja koska hän vielä elää, voin minä kirjoittaa hänelle ja pyytää häneltä tietoja asiasta.
Kylmät hikipisarat kihosivat mylady'n otsalle.
-- Sinä lasket leikkiä, sanoi hän kolkolla äänellä.
-- Näytänkö minä leikinlaskijalta? kysyi parooni, nousten istuimeltansa ja peräytyen askeleen.
-- Tai oikeammin, sinä loukkaat minua, jatkoi hän, tarttuen suonenvedon tapaisesti nojatuolin käsipuihin ja kohottautuen käsivarsiensa varaan.
-- Minäkö loukkaisin sinua? sanoi lord Winter ylenkatseellisesti; todellako, hyvä rouva, pidätte sitä mahdollisena?
-- Totta tosiaan, hyvä herra, sanoi mylady, sinä olet joko hullu tai humalassa; mene matkaasi ja lähetä tänne kamarineitsyt.
-- Kamarineitsyet ovat kovin kieleviä, siskoseni; enkö minä voisi kelvata sinulle kamarineitsyeksi? Sillä tavoin kaikki meidän salaisuutemme jäisivät perheen piiriin.
-- Hävytön! huudahti mylady; ja niinkuin vivun ponnistuksesta hyppäsi hän paroonia kohden, joka ristissä-käsivarsin odotti häntä, mutta kumminkin toinen kämmen lähellä miekankahvaa.
-- Kas niin, sanoi hän, minä tiedän että sinulla on tapa murhata ihmisiä, mutta minä puollustan itseäni, sen sanon jo edeltäkäsin, vaikkapa omaa itseäsikin vastaan.
-- Oikein, sanoi mylady, sinä näytätkin kylliksi pelkurilta, voidaksesi ruveta taistelemaan naisen kanssa.
-- Se saattaisi tapahtua; muutoin se olisi minulle suotava anteeksi, sillä luullakseni minun käteni ei olisi ainoa miehenkäsi, joka on kohonnut sinua vastaan.
Ja parooni osoitti verkalleen ja pitkään mylady'n vasenta olkapäätä, jota hän melkein kosketti sormellaan.
Mylady karjahti ja vetäytyi taaksepäin huoneen nurkkaan, ikäänkuin pantteri, joka hakee ponnistuspaikkaa takanansa, voidakseen paremmin syöksähtää saaliinsa kimppuun.
-- Oh, karju mitä karjut, huudahti lord Winter, mutta elä yritäkkään puremaan, sillä sen sanon ennakolta, että pahentaisit vaan asiaasi; täällä ei ole mitään asianajajia, jotka edeltäkäsin järjestelevät perintöseikkoja; täällä ei ole ketään vaeltavaa ritaria, joka tulisi hieromaan riitaa minun kanssani kauniin naisen tähden, jota minä pidän vankinani; mutta minulla on varalla tuomareita, jotka langettavat syylliseksi semmoisen naisen, joka on niin hävytön että menee kaksin-naimisiin vanhimman veljeni lord Winterin kanssa, ja ole varma siitä että ne tuomarit jättävät sinut pyövelin käsiin, joka toimittaa sinun molemmat olkapääsi samanlaisiksi.
Mylady'n silmät säihkyivät semmoisia salamoita, että vaikka lord Winter oli mies, joka täysissä aseissa seisoi aseettoman naisen edessä, hän kumminkin tunsi hyydyttävän kauhistuksen tunkeutuvan sielunsa pohjaan asti; mutta siitä huolimatta jatkoi hän kiihtyvällä raivolla:
-- Niin, minä ymmärrän, että sittenkuin olit perinyt veljeni, olisi sinulle ollut varsin mieluista periä myöskin minut; mutta tiedä se, tapa tai tapata sinä minut, minä olen jo kaikki valmiiksi järjestänyt: ei penniäkään omaisuudestani ole joutuva sinun käsiisi. Etkö ole jo kylliksi rikas, kun sinulla on liki miljoona ja etkö voisi lakata kulkemasta tuota kovan onnen tietä, jolle olet antautunut, ell'et tekisi pahaa vaan sen vuoksi, että pahanteko on sinulle sanomattomaksi nautinnoksi? Kuuleppas, ell'ei veljeni muisto olisi minulle pyhä, saisit maatua jossakin vankikomerossa tai Tyburn'issa tyydyttää merimiesten uteliaisuutta; minä olen vaiti sinusta, mutta kärsi sinä tyynesti vankeuttasi. Parin kolmen viikon perästä menen minä La Rochelle'en armeijan mukana; mutta päivää ennen lähtöäni tulee eräs laiva noutamaan sinua, viedäksensä sinut eteläisiin siirtomaihimme ja ole varma siitä, että minä panen sinulle matkatoveriksi miehen, joka ampuu luodin otsaasi niin pian kuin uskallat yrittääkkään palata Englantiin tai Europan mannermaalle.
Mylady kuunteli häntä tarkasti ja hänen säihkyvät silmänsä yhä suurenivat.
-- Mutta siihen saakka, jatkoi lord Winter, täytyy sinun pysyä tässä linnassa; seinät ovat paksut, ovet vankat, rautaristikot lujat; sitä paitsi on tämän huoneen ikkuna meren korkean rantajyrkänteen puolella. Muutamia miehiä minun väestöstäni, jotka ovat minulle kuolemaan saakka uskolliset, vartioivat tätä huonetta kaikilta puolilta, sekä pihalle viepää käytävää. Käsky on tämmöinen: askel, liike, sana, joka osoittaa sinun aikovan paeta -- ja sinut heti ammutaan. Ja jos sinut täällä tapetaan, on Englannin oikeus toivoakseni oleva minulle kiitollinen että olen säästänyt siltä tämän puuhan. Sinun kasvosi tyyntyvät; tässä on pari kolme viikkoa vielä aikaa, niin kai mietit, minulla on neuvokas pää ja sillä ajalla keksin kyllä jonkun keinon! No niin, koeta parastasi!
Kun mylady näki ajatuksensa paljastuneen, koki hän hillitä kaikkia muita muodon eleitä, paitsi tuskan ja kauhistuksen.
Lord Winter jatkoi:
-- Upseerin, joka täällä päällikkyyttä pitää poissa ollessani, olet nähnyt ja hänet siis jo tunnet; niinkuin olet huomannut, osaa hän totella käskyjä, sillä tullessasi Portsmouth'ista tänne, et suinkaan ollut koettamatta saada häntä puhumaan. Mitäs sanot? Voiko marmoripatsas olla äänettömämpi ja kylmempi? Sinä olet koettanut viehätysvoimaasi moneen mieheen ja kovaksi onneksi olet aina onnistunut; mutta koetappas vietellä tätä miestä, ja jos, jumal'auta, onnistut siinä rahdunkaan, olet sinä varmaan itse piru!
Hän meni ovelle ja avasi sen äkisti:
-- Käskekää tänne herra Felton, sanoi hän. Odotahan, minä suositan sinut hänelle.
Heidän välillänsä syntyi nyt outo äänettömyys, jonka aikana kuului verkkaisten, säännöllisten askelten lähenemistä. Pian näkyi käytävän pimeydessä ihmisolennon haamu, ja nuori luutnantti, jonka jo olemme tulleet tuntemaan, pysähtyi kynnykselle odottamaan paroonin käskyjä.
-- Käy sisään, rakas John, sanoi lord Winter; käy sisään ja sulje ovi.
-- Katsoppas, sanoi parooni, tuota naista: hän on nuori, kaunis, ja hänellä on kaikki viehättävät ominaisuudet; no niin, mutta hän on epäsikiö, joka kahtenakymmenenä vuotena on tehnyt itsensä syypääksi yhtä moneen rikokseen kuin mitä kokonaisen vuoden aikana ehtisit lukea tuomioistuinten rikosarkistoista. Hänen äänensä on miellyttävä, hänen kauneutensa on syöttinä hänen uhreillensa; hän koettaa vietellä sinua, ehkäpä koettaa hän tappaakkin sinut. Minä olen nostanut sinut kurjuudesta, Felton, olen tehnyt sinusta luutnantin, olenpa kerran pelastanut henkesikin, muistat kyllä missä tilaisuudessa; minä en ole ainoastaan sinun suojelijasi, vaan myöskin ystäväsi, enkä ainoastaan hyväntekijäsi, vaan myöskin isäsi. Tämä nainen on tullut Englantiin väijymään minun henkeäni; minä pidän tämän käärmeen käsissäni; no niin, minä kutsun sinut tänne ja sanon sinulle: Ystäväni Felton, John poikani, suojele minua ja ennen kaikkia suojele itseäsi tuota naista vastaan; vanno ikuisen autuutesi nimessä, että tallennat hänet sitä rangaistusta varten, jonka hän on ansainnut. John Felton, minä luotan sanaasi ja rehellisyyteesi.
-- Mylord, vastasi nuori upseeri, ja hänen rehellisistä silmistänsä hehkui kaikki se viha, mitä hän tunsi sydämmessänsä, minä vannon, mylord, että teen teidän tahtonne mukaan.
Mylady otti tuon silmäyksen vastaan nöyrän uhrin lailla; mahdotonta oli nähdä nöyrempää, lempeämpää kasvojen ilmausta kuin mikä hänen muodossaan nyt oli nähtävänä. Töin tuskin lord Winter itse saattoi tuntea hänen olevan saman tiikerin, jota vastaan hän vast'ikään oli taistellut.
-- Hän ei saa laisinkaan lähteä tästä huoneesta, ymmärrätkö John, jatkoi parooni; hän ei saa olla kirjevaihdossa kenenkään kanssa; hän ei saa puhua muiden kuin sinun kanssasi, jos nimittäin sinä huolit osoittaa hänelle sitä kunniaa, että antaudut puhumaan hänen kanssansa.
-- Kylliksi, mylord; minä olen vannonut.
-- Ja nyt, rouva, sanoi parooni, pyrkikää sovintoon Jumalan kanssa, sillä ihmiset ovat tuominneet teidät.
Mylady antoi päänsä painua ikäänkuin olisi tuo tuomio masentanut hänet kokonaan. Lord Winter meni, viitaten Felton'ille, joka meni hänen jälestänsä ja sulki oven.
Hetkisen perästä kuului käytävässä raskaita askeleita, siellä näet käveli vahtisotamies sotakirves vyöllä ja musketti olalla.
Mylady pysyi vähän aikaa samassa asennossa, sillä hän epäili että häntä tarkasteltaisiin avaimenreiästä; sitten nosti hän verkalleen päänsä pystyyn, ja hänen kasvoillansa kuvastui hirvittävä koston ja ynseyden ilmaus; hän juoksi kuuntelemaan ovelle, tirkisti ulos ikkunasta ja vaipui sitten syvään nojatuoliin.
Hän oli mietteissään.