Kamiinitorvien hyödystä.
Silminnähtävästi olivat meidän kolme muskettisoturiamme, aavistamattansa ja vaan ritarillisen ja seikkailuhaluisen luonteensa vaatimuksesta, tehneet hyvän palveluksen jollekulle, jota kardinaali kunnioitti erityisellä suojeluksellansa.
Ken oli tuo joku? Siinä kysymys, joka heti nousi kolmen muskettisoturin mieleen, mutta kun he huomasivat ett'ei heidän ymmärryksensä voinut antaa siihen tyydyttävää vastausta, huusi Porthos isäntää sisään ja pyysi häneltä pelikuutioita.
Porthos ja Aramis istuivat pöydän ääreen pelaamaan; Athos käveli edestakaisin syvissä ajatuksissa.
Noin miettiessään ja kävellessään kulki Athos useita kertoja erään kamiinitorven sivuitse, joka oli keskeltä poikki ja jonka ylipää oli ylikerran huoneessa; joka kerta kun hän kulki ohitse, kuuli hän ääniä, jotka vihdoin herättivät hänen huomiotansa. Athos lähestyi torvea ja kuuli muutamia sanoja, jotka näyttivät hänestä ansaitsevan vilkasta huomiota, sillä hän viittasi tovereillensa että olisivat hiljaa ja asetti korvansa torven suun tasalle.
-- Kuulkaahan, mylady, sanoi kardinaali, asia on peräti tärkeä. Istukaa ja puhukaamme siitä.
-- Mylady! mutisi Athos.
-- Minä kuuntelen Teidän ylhäisyyttänne suurimmalla tarkkuudella, vastasi naisen ääni, joka saattoi muskettisoturin säpsähtämään.
-- Eräs pieni alus, jonka miehistö on englantilainen ja kapteeni minun miehiäni, odottaa teitä Charente'n joen suussa La Pointe'n varustuksen luona; se lähtee huomisaamuna varhain.
-- Minun täytyy siis lähteä sinne tänä yönä?
-- Heti paikalla, toisin sanoen, kohta kuin olette saaneet minun määräykseni. Kaksi miestä, jotka te tapaatte portilla mentyänne ulos, saattavat teitä; te annatte minun mennä ensin ja lähdette puoli tuntia sen jälkeen.
-- Kyllä, arvoisa herra. Palatkaamme nyt siihen asiaan, joka minun tulee toimittaa; ja kun minä yhä edespäinkin tahdon ansaita Teidän ylhäisyytenne luottamuksen, pyydän teitä esittämään asian selvässä ja tarkassa sanamuodossa, ett'en minä tekisi mitään hairahdusta.
Nyt syntyi hetken hiljaisuus; selvästi huomasi että kardinaali edeltäkäsin tarkasti mietti mitä hän aikoi sanoa ja että mylady kokosi kaikki ymmärrysvaransa, voidaksensa käsittää mitä hän oli sanova ja painaa sen mieleensä.
Athos käytti sitä tuokiota, pyytääksensä molempia tovereitansa sulkemaan oven sisäpuolelta ja viittasi heitä tulemaan hänen kanssansa kuuntelemaan.
Molemmat muskettisoturit, jotka pitivät mukavuuksista, kantoivat kumpikin tuolinsa kuuntelupaikalle, ja Athokselle myös tuolin. Kaikki kolme istuutuivat nyt paikoilleen, kurottivat päänsä ja kuuntelivat.
-- Te menette Lontoosen, alkoi kardinaali. Sinne tultuanne haette käsiin Buckingham'in.
-- Teidän ylhäisyytenne suvainnee muistaa, keskeytti mylady, että tuon timanttijutun jälkeen, josta herttua vielä epäilee minua, on hänellä epäluuloja minua kohtaan.
-- Tällä kertaa, sanoi kardinaali, ei olekkaan kysymystä hänen luottamuksensa hankkimisesta, mutta nyt on esiintyminen aivan suoraan ja rehellisesti pelkkänä välittäjänä.
-- Suoraan ja rehellisesti, toisti mylady suunnattoman viekkaalla äänenpainolla.
-- Niin, suoraan ja rehellisesti, kertoi kardinaali samalla äänellä; koko tämä asia on toimitettava aivan suoraan.
-- Minä olen sananmukaisesti noudattava Teidän ylhäisyytenne määräystä.
-- Te menette Buckingham'in luokse minun puolestani ja sanotte hänelle että minä tunnen mitä hän valmistelee, vaan että ne eivät minua laisinkaan huoleta, koska minä heti kuin hän rohkenee liikahtaakkaan, syöksen kuningattaren perikatoon.
-- Mahtaneeko hän uskoa Teidän ylhäisyytenne voivan panna uhkaustansa toimeen?
-- Kyllä, sillä minulla on todistuksia.
-- Sitten täytyy minun osata selittää nuo todistukset hänen harkittavaksensa.
-- Tietysti, ja teidän tulee sanoa hänelle että minä saatan julkisuuteen Bois-Robert'in ja markiisi de Beautru'n ilmoitukset siitä kohtauksesta, joka herttualla ja kuningattarella oli konnetabelin rouvan luona samana iltana kuin viimemainitulla oli naamiaishuvit; teidän tulee, ett'ei hänelle jäisi epäilemisen sijaa, sanoa hänelle että hän oli noissa naamiaisissa suurmogulin puvussa, joka oli aiottu de Guise'lle, vaan jonka hän osti häneltä kolmella tuhannella pistole'lla.
-- Hyvä, arvoisa herra.
-- Kertokaa hänelle yksityisseikkoja myöten, kuinka hän tuli ja meni sinä yönä, jolloin hän hiipi sisään italialaiseksi ennustajaksi puettuna, ja ett'ei hän epäilisi minun saamieni tietojen pätevyyttä, sanokaa hänelle että hänellä viittansa alla oli iso valkoinen kauhtana, johon ylt'yleensä oli siroiteltu mustia pilkkuja, pääkallon ja luurangon kuvia; sillä sen varalla että hänet keksittäisiin, aikoi hän esiintyä valkoisen rouvan haamuna, joka, niinkuin tiedetään, näyttäytyy Louvre'ssa aina kuin jotakin tärkeätä on tapahtumassa.
-- Siinäkö kaikki, arvoisa herra?
-- Sanokaa hänelle vielä että minä myöskin tunnen kaikki pikkuseikatkin Amiens'in seikkailussa, että minä siitä kirjoitutan pienen, sievän romaanin, johon on liitetty puutarhan kartta ja tuon öisen kohtauksen päähenkilöiden kuvat.
-- Sen olen hänelle sanova.
-- Sanokaa myös että minulla on Montaigu kynsissäni, että hän parhaillaan istuu Bastiljissa ja että häneltä tosin ei ole löydetty mitään kirjeitä, vaan kidutus kyllä saattaa hänet ilmoittamaan kaikki mitä hän tietää ja myöskin ... mitä hän ei tiedä.
-- Mainiota.
-- Lisätkää siihen, että Hänen armonsa siinä kiireessä, millä hän lähti Ré'n saarelta, unhotti majapaikkaansa erään kirjeen rouva Chevreuse'ltä, mikä erinomattain paljastaa kuningatarta, koska siinä käy selville että Hänen Majesteettinsa ei ainoastaan rakasta kuninkaan vihollisia vaan vieläpä vehkeilee heidän kanssansa yhdessä Ranskaa vastaan. Olette kai tarkoin käsittäneet kaikki mitä teille olen sanonut?
-- Teidän ylhäisyytenne saa itse päättää: konnetabelin rouvan tanssipidot, yö Louvre'ssa, ilta Amiens'issa, Montaigu'n vangitseminen, rouva Chevreuse'n kirje.
-- Aivan niin, sanoi kardinaali, aivan niin; teillä on sangen hyvä muisti, mylady.
-- Mutta, virkkoi nainen, jota kardinaali oli noin mielistellyt, jos herttua ei sittenkään hellitä, vaan yhä uhkaa Ranskaa?
-- Herttua on rakastunut kuin mieletön tai paremmin kuin pöllö, jatkoi kardinaali syvällä katkeruudella; niinkuin muinaiset vaeltavat ritarit, on hän ryhtynyt tähän taisteluun vaan saadaksensa silmäyksen kaunottareltansa. Jos hän tietää tämän sodan voivan menettää hänen ajatuksiensa lemmityltä -- niinkuin hän kuningatarta nimittää -- kunnian ja ehkäpä vapaudenkin, minä takaan että se saattaa häntä arvelemaan asiaa tarkemmin.
-- Mutta jos hän sittenkin, väitti mylady hellittämättömyydellä, joka osoitti hänen tahtovan päästä täydelleen selville siitä tehtävästä, mikä hänen toimitettavaksensa oli jätetty, jos hän sittenkin pysyy aikeissansa?
-- Hän ei pysy, sanoi kardinaali ... se ei ole uskottavaa.
-- Se on mahdollista, sanoi mylady.
-- Ell'ei hän hellitä... Hänen ylhäisyytensä vaikeni hieman ja jatkoi sitten: ell'ei hän hellitä, no niin! silloin asetan toivoni erääsen noita tapahtumia, jotka jolloinkulloin muuttavat valtioiden muotoa.
-- Jos Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi osoittaa minulle historiasta muutamia tuommoisia tapauksia, sanoi mylady, ehkäpä sitten taipuisin teidän laillanne luottamaan tulevaisuuteen.
-- No niin, malttakaas, sanoi Richelieu, esimerkiksi kun vuonna 1610 kuningas Henrikki IV -- kunnia hänen muistollensa -- aikoi melkein samanlaisen seikan vuoksi, mikä nyt käskee herttuaa, väkivallalla anastaa samalla kertaa Flanderin ja Italian, voidaksensa molemmilta tahoilta ahdistaa Itävaltaa, sattui tapaus, joka pelasti Itävallan? Miksi ei Ranskan kuninkaalla saattaisi olla samallaista onnea kuin keisarilla?
-- Teidän ylhäisyytenne tarkoittaa puukonpistoa Ferronnerie'n kadulla?
-- Aivan niin, vastasi kardinaali.
-- Eikö Teidän ylhäisyytenne pelkää Ravaillac'in rangaistuksen voivan peloittaa niitä, joiden mieleen juolahtaisi seurata hänen esimerkkiänsä?
-- Kaikkina aikoina ja kaikissa maissa, semminkin semmoisissa, joissa uskonnolliset eripuraisuudet vallitsevat, on haaveilijoita, jotka eivät pyydä mitään niin halukkaasti kuin päästä marttiiroiksi. Ja juuri nyt muistuu mieleeni että puritaanit ovat silmittömästi suuttuneita Buckingham'in herttuaan ja että heidän saarnaajansa huutavat häntä Antikristukseksi.
-- Mitä sitten? kysyi mylady.
-- Sitä, jatkoi kardinaali huolettoman näköisenä, että tällä erää saattaisi vaan tarvita hakea käsiin jonkun kauniin, nuoren, sukkelapäisen naisen, jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle. Ja semmoisen naisen kai voinee löytää; herttua on naisten ihailija, ja jos hän on kylvänyt paljon rakkautta ikuisen uskollisuuden lupauksilla, hän kaiketi on kylvänyt myöskin paljo vihaa alinomaisella uskottomuudellaan.
-- Epäilemättä, sanoi mylady kylmästi, voipi sellaisen naisen löytää.
-- No niin, sellainen nainen, joka pistäisi Jacques Clement'in tai Ravaillac'in puukon jonkun kiihkoilijan kouraan, pelastaisi Ranskanmaan.
-- Niin kylläkin, mutta hän olisi silloin osallinen salamurhaan.
-- Onko koskaan päästy tietoon Ravaillac'in tai Jacques Clement'in rikostovereista?
-- Ei, sillä ehkäpä ne olivat niin korkeassa asemassa, ett'ei uskallettu etsiä heitä sieltä missä he olivat; eikähän Palais de Justice'ä liene poltettu kenen tahansa vuoksi, arvoisa herra.
-- Luuletteko siis Palais de Justice'n palaneen muusta syystä kuin sattumasta? kysyi Richelieu niin huolettomasti kuin olisi ollut kysymys vallan mitättömästä tapauksesta.
-- Minä, arvoisa herra, vastasi mylady, minä en luule mitään, minä vaan puhun tapahtuneesta asiasta, siinä kaikki; mutta sen minä sanon että jos minun nimeni olisi neiti de Montpensier tai jos olisin kuningatar Maria di Medicis, niin olisin vähemmin varovainen kuin olen nyt, ollessani vaan pelkkä lady Clarik.
-- Se on totta, sanoi Richelieu; mitä te sitte tahdotte?
-- Minä tahtoisin määräyksen, joka ennakolta oikeuttaisi kaikkeen mitä luulen tarvitsevani tehdä Ranskanmaan parhaaksi.
-- Mutta ensin tulisi löytää se nainen, josta puhuin ja jolla olisi itsellään kostettavaa herttualle.
-- Hän on löydetty, sanoi mylady.
-- Sitten täytyy löytää se kurja kiihkolainen, joka rupeaa välikappaleeksi Jumalan oikeuden täyttämiseen.
-- Hänet kyllä löydetään.
-- No niin! sanoi kardinaali, sitten on kyllä aikaa pyytää tuota määräystä josta mainitsitte äsken.
-- Teidän ylhäisyytenne on oikeassa, sanoi mylady, ja minä olen ollut väärässä, luullessani näkeväni siinä tehtävässä, jonka Teidän ylhäisyytenne on suvainnut uskoa minun toimekseni, jotakin muuta kuin mitä se todella on, nimittäin ilmoittaa teidän puolestanne Hänen armollensa, että te tiedätte missä eri valepuvuissa hänen on onnistunut lähestyä kuningatarta konnetabelin rouvan tanssipidoissa; että teillä on todisteita siitä keskustelusta, johon kuningatar Louvre'ssa antautui erään italialaisen tähteintulkitsijan kanssa, joka ei ollut kukaan muu kuin Buckingham'in herttua itse; että kirjoitutatte pienen, sievän romaanin Amiens'in kohtauksesta, liittämällä siihen sen puutarhan kartan, missä kohtaus tapahtui sekä niiden henkilöiden kuvat, jotka siinä esiintyivät; että Montaigu on Bastiljissa ja että kidutus on saattava hänet puhumaan kaikki mitä hän muistaa ja myöskin mitä hän on jo voinut unhottaa; vihdoin, että teidän hallussanne on eräs rouva de Chevreuse'n kirje, joka on löydetty Hänen armonsa majapaikasta ja joka erittäinkin paljastaa niinhyvin kirjoittajan kuin myöskin sen, kenen nimessä se on kirjoitettu. Jos hän kaikesta siitä huolimatta pysyy aikeissaan, ja kun minun tehtäväni ei ulotu sen pitemmälle kuin jo sanoin, niin ei minulle jää muuta neuvoa kuin rukoilla Jumalaa tekemään jonkun ihmetyön Ranskanmaan pelastamiseksi. Eikös se ollut niin, arvoisa herra, eihän minulla ole muuta tehtävänä?
-- Niin oli, vastasi kardinaali kuivasti.
-- Ja nyt, sanoi mylady, ollen olevinansa huomaamatta herttuan äänen muutosta, nyt, kun olen saanut Teidän ylhäisyydeltänne teidän vihollisianne koskevat määräykset, sallitteko, arvoisa herra, myöskin minun lausua muutamia sanoja omista vihollisistani?
-- Onkos teilläkin vihollisia? kysyi Richelieu.
-- On, arvoisa herra, minulla on vihollisia, joita vastaan teidän on minulle suominen kaikki apunne, sillä minä olen saanut ne Teidän ylhäisyytenne palveluksessa.
-- Ja ketä ovat ne? kysyi kardinaali.
-- Ensiksikin eräs pieni juontenkutoja-nainen, nimeltä Bonacieux.
-- Hän on Nantes'in vankilassa.
-- Toisin sanoen, hän oli siellä, sanoi mylady, mutta kuningatar on hankkinut kuninkaalta määräyksen, jonka nojalla hän on kuljetuttanut hänet erääsen luostariin.
-- Luostariin? toisti kardinaali.
-- Niin, luostariin.
-- Mihin?
-- Sitä en tiedä; salaisuus on hyvästi säilytetty.
-- Kyllä minä siitä selvän saan.
-- Ja Teidän ylhäisyytenne ilmoittaa sitten minulle, missä luostarissa hän on?
-- Siihen en näe mitään estettä, sanoi kardinaali.
-- Hyvä! Mutta sitten on minulla toinen vihollinen, joka on paljoa peljättävämpi kuin tuo vähäpätöinen rouva Bonacieux.
-- Kuka?
-- Hänen rakastajansa.
-- Mikä hänen nimensä on?
-- Oh, Teidän ylhäisyytenne tuntee hänet vallan hyvin! huudahti mylady vihasta kuohahtaen; hän on meidän molempain vainohenki; hän se eräässä taistelussa Teidän ylhäisyytenne henkivartijain kanssa ratkaisi voiton muskettisoturien puolelle; hän se antoi de Wardes'ille, teidän lähettiläällenne, kolme miekanpistoa ja saattoi timanttiasian haaksirikkoon; vihdoin, hän se on, saatuansa tietää että minä ryöstin häneltä rouva Bonacieux'in, vannonut tappavansa minut.
-- Ahaa, sanoi kardinaali, nyt jo tiedän, ketä tarkoitatte!
-- Minä tarkoitan sitä d'Artagnan-heittiötä.
-- Hän on rohkea veitikka, sanoi kardinaali.
-- Juuri sen vuoksi on hän yhä enemmän peljättävä.
-- Täytyy saada, sanoi kardinaali, todisteita hänen salaisesta yhteydestänsä Buckingham'in kanssa.
-- Todisteita! huudahti mylady; minä hankin niitä vaikka kymmenen.
-- No niin, sitten on asia mitä yksinkertaisinta olla saattaa; antakaa minulle ne todisteet niin suljetan hänet Bastiljiin.
-- Hyvä, arvoisa herra, mutta sitten?
-- Kun ollaan Bastiljissa, niin ei ole enää mitään "sitten", sanoi kardinaali kolkolla äänellä. Ah! Herran nimessä, jatkoi hän, jos minä yhtä helposti itse pääsisin vihollisistani kuin päästän teidät teidän vihollisistanne ja jos te sellaisia ihmisiä vastaan pyytäisitte rankaisemattomuuden valtakirjaa!...
-- Arvoisa herra, lausui mylady, toinen toisesta, henki hengestä, mies miehestä; antakaa minulle tämä, minä annan teille toisen.
-- En tiedä mitä te tarkoitatte, sanoi kardinaali, enkä tahdokkaan sitä tietää; mutta minua haluttaa olla teille mieliksi, enkä näe minkään estävän itseäni myöntämästä teille mitä pyydätte noin mitätöntä olentoa vastaan, sitä ennemmin kuin tuo d'Artagnan, sen mukaan mitä olette sanoneet, on huikentelevainen ihminen, tappelija ja petturi.
-- Konna, arvoisa herra, täydellinen konna!
-- Antakaa minulle siis paperia, kynä ja mustetta, sanoi kardinaali.
-- Tässä on, arvoisa herra.
Syntyi hetken hiljaisuus, joka osoitti että kardinaali mietti, millä sanoilla hänen tulisi kirjoittaa tuo määräys tai että hän juuri parhaillaan sitä kirjoitti. Athos, joka ei ollut menettänyt sanaakaan keskustelusta, otti kumpaakin toveriansa kädestä kiini ja saattoi heidät toiselle puolelle huonetta.
-- No mitä nyt! sanoi Porthos, mitä aiot, miksi et anna meidän kuulla keskustelua loppuun saakka?
-- Vaiti! kuiskasi Athos; me olemme kuulleet kaikki mitä meidän tarvitsi kuulla; muutoin, minä en kiellä teitä kuuntelemasta, mutta minun täytyy lähteä.
-- Sinunko täytyy lähteä! sanoi Porthos; mutta jos kardinaali sinua kysyy, mitä me vastaamme?
-- Elkää odottako hänen kysymistänsä, vaan ehättäkää hänelle sanomaan että minä menin ennakolta tarkastelemaan, koska muutamat isäntämme sanat saattoivat minua epäilemään tien turvallisuutta; minä sitä paitsi puhun pari sanaa kardinaalin tallimestarille; muu koskee minua itseäni, siitä elkää välittäkö.
-- Ole varovainen, Athos! sanoi Aramis.
-- Ole huoleti, vastasi Athos, tiedäthän että olen kylmäverinen.
Porthos ja Aramis palasivat paikoillensa kamiinitorven viereen.
Athos meni ulos aivan peittelemättä, irroitti hevosensa, vakuutti parilla sanalla tallimestarin uskomaan palausmatkan tarkastamisen tarpeellisuuden, oli tutkivinansa huolellisesti pistoolinsa syttöruudin, nousi satulaan ja lähti ratsastamaan leiriin viepää tietä.