Anjou-viini.
Sittenkuin melkein toivottomia tietoja oli jonkun aikaa kulkenut kuninkaan tilasta, alkoi parantumisen sanomia levitä leiriin; ja kun hän oli hyvin kiireissään itse päästä piiritykseen, sanottiin että niin pian kuin hän vaan saattoi nousta hevosen selkään, hän lähtisi matkalle.
Sillä välin monsieur, joka tiesi että hän kohdakkoin saisi jättää ylipäällikkyyden joko herttua Angoulême'lle, Bassompierre'lle tai Schomberg'ille, jotka sitä kilvoittelivat, ei tehnyt juuri sanottavasti mitään; hän kulutti aikaa vaan tiedustusretkiin eikä uskaltanut ryhtyä mihinkään tehokkaampaan toimeen englantilaisten karkoittamiseksi Ré'n saarelta, josta ne myötäänsä piirittivät Saint-Martin'in linnoitusta ja La Prée'n varustusta, kun ranskalaiset vuorostaan piirittivät La Rochelle'a.
D'Artagnan oli, niinkuin sanoimme, tullut levolliseksi, niinkuin ainakin vaaran mentyä ohitse. Nyt häntä huoletti vaan yksi seikka, se nimittäin, ett'ei hän saanut mitään tietoja ystäviltänsä.
Mutta eräänä aamuna selkeni hänelle kaikki seuraavasta kirjeestä, joka oli lähetetty Villeroi'sta:
"Herra d'Artagnan!
Herrat Athos, Porthos ja Aramis, vietettyään erään iloisen hetken
minun ravintolassani, vallattomuudessaan pitivät semmoista meteliä
että linnanvouti, joka on sangen ankara mies, panetti heidät
muutamiksi päiviksi arestiin. Mutta minä tahdon kumminkin täyttää
heidän käskynsä ja lähettää teille kaksitoista pulloa
Anjou-viiniäni, jota he pitävät suuressa arvossa; he toivovat että
te juotte heidän maljansa tällä heidän mieliviinillänsä.
Minä olen nyt täyttänyt heidän pyyntönsä, ja olen kaikella
kunnioituksella
Teidän nöyrin ja kuuliaisin palvelijanne
Godeau,
Herrojen muskettisoturien ravintoloitsija."
-- Hyvä! huudahti d'Artagnan, he muistavat minua huvituksissansa niinkuin minä muistan heitä ikävässäni; se on tietty että minä juon heidän terveydeksensä ja täydestä sydämmestä; mutta minä en juo yksin.
Ja d'Artagnan kiiruhti kahden henkivartijan luokse, joiden kanssa hän oli lähemmässä tuttavuudessa kuin muiden, pyytääksensä heitä juomaan hänen kanssansa oivallista Anjou-viiniä, joka juuri oli tullut Villeroi'sta.
Toinen henkivartijoista oli pyydetty samaksi illaksi toiseen paikkaan ja toinen huomis-illaksi; illanvietto lykättiin siis ylihuomiseen.
D'Artagnan lähetti palattuansa nuo kaksitoista pulloa henkivartijain ravintolaan, siellä huolellisesti säilytettäviksi; kun juhlapäivä tuli ja juhla-ateria oli määrätty alkamaan kello kaksitoista, lähetti d'Artagnan kello yhdeksän aikaan Planchet'in laittamaan kaikki valmiiksi.
Planchet, ylpeänä siitä että hänet noin oli korotettu ylijärjestäjän arvoon, aikoi valmistaa kaikki mitä parhaimmalla tavalla; sen vuoksi otti hän apulaiseksensa erään Fourreau-nimisen lakeijan, joka oli palveluksessa yhdellä noita hänen isäntänsä kutsumia juhlavieraita, sekä tuon vale-sotamiehen, jonka d'Artagnan oli ollut tappamaisillaan ja joka, kun hän ei kuulunut mihinkään komppaniiaan, oli ruvennut d'Artagnan'in tai paremmin Planchet'in palvelukseen.
Kun pitojen hetki oli tullut, saapuivat molemmat juhlavieraat, jolloin istuuduttiin pöytään ruokailemaan. Planchet tarjoili ruokia, Fourreau aukoi viini-pulloja ja Brisemont -- se oli tuon tervehtyvän nimi -- täytteli karahviinejä viinillä, joka näytti vähän sekautuneen kuljetettaessa.
Kun ensimäinen pullo oli sekavaa pohjalta, kaatoi Brisemont sakan lasiin ja d'Artagnan salli hänen juoda sen; sillä miesparka oli vielä varsin huonoissa voimissa.
Kun vieraat olivat nauttineet lientä ja olivat juuri kallistamaisillaan ensimäistä lasia huulilleen, pamahti äkkiä kanuunanlaukaus Ludvig'in ja Neuf'in varustuksista; silmänräpäyksessä henkivartijat, jotka luulivat piiritettyjen tai englantilaisten tehneen odottamattoman hyökkäyksen, riensivät aseihin. D'Artagnan tietysti samoin ja kaikki kolme syöksyivät niinmuodoin ulos paikoilleen.
Mutta tuskin olivat he päässeet ulos huoneesta, kun kanuunan paukauksen syy kävi selville. Ylt'ympäri kaikui huutoja: Eläköön kuningas, eläköön kardinaali! ja rummun pärrytystä kuului kaikkialta.
Kuningas oli näet, malttamattomana, niinkuin sanottiin, saapunut henkivartijoineen ja tuonut sitä paitsi mukanansa kymmenentuhannen miehisen apujoukon. Hänen muskettisoturinsa kulkivat hänen edellänsä ja takanansa. D'Artagnan, seisoen komppaniiansa rivissä, tervehti puhuvalla viittauksella ystäviänsä, jotka seurasivat häntä silmillänsä, ja herra de Tréville'ä, joka heti tunsi hänet.
Kun vastaanotto-juhlallisuus oli ohitse, neljä ystävystä kiiruhtivat syleilemään toinen toisiaan.
-- Peijakas! huudahti d'Artagnan. Ettepä voineet tulla soveliaampaan aikaan; paisti ei ole vielä ehtinyt hyytyä! Eikös niin, hyvät herrat? lisäsi nuori mies kääntyen niihin kahteen henkivartijaan, jotka olivat hänen päivällisvieraitansa ja jotka hän nyt esitteli ystävillensä.
-- Ahaa! näyttääpä kuin tulisimme paraiksi juhlapitoihin, sanoi Porthos.
-- Minä toivon, sanoi Aramis, ett'ei juhlapäivällisillesi ole kutsuttu naisia.
-- Onkos tässä pesässä juotavaksi kelpaavaa viiniä? kysyi Athos.
-- No eihän vaan! teidän viiniänne, ystäväni, vastasi d'Artagnan.
-- Meidän viiniämmekö? kysyi Athos kummastuksissaan.
-- Niin, samaa mitä lähetitte meille.
-- Mekö olemme lähettäneet sinulle viiniä?
-- Niin, tiedäthän, tuota Anjou-viiniä.
-- En todellakaan tiedä mistä viinistä sinä puhut.
-- Siitä viinistä, josta sinä niin paljo pidät.
-- Niin todella, ell'ei minulla ole samppanjaa tai chambertin'ia.
-- No niin, samppanjan ja chambertin'in puutteessa saatte nyt tyytyä siihen.
-- Onko siis hankittu tänne viiniä Anjou'sta, viinintuntijoita kun ollaan? kysyi Porthos.
-- Ei suinkaan, vaan se on tuota teidän lähettämäänne.
-- Meidän lähettämäämme? kysyivät muskettisoturit yhteen ääneen.
-- Oletko sinä, Aramis, sanoi Athos, lähettänyt tänne viiniä?
-- En; entäs sinä, Porthos?
-- En; entäs sinä, Athos?
-- En.
-- Ell'ette te, niin teidän ravintoloitsijanne, sanoi d'Artagnan.
-- Meidän ravintoloitsijamme?
-- Niin tietysti! Teidän ravintoloitsijanne, Godeau, muskettisoturien ravintoloitsija.
-- No hiisi vieköön, tulkoon tuo viini mistä hyvänsä, yhdentekevä, sanoi Porthos, maistelkaamme sitä, ja jos se on hyvää, niin juokaamme sitä.
-- Ei, sanoi Athos, elkäämme juoko viiniä, joka vuotaa tuntemattomasta lähteestä.
-- Sinä olet oikeassa, Athos, sanoi d'Artagnan. Eikö kukaan teistä ole antanut Godeau'lle toimeksi lähettää minulle viiniä?
-- Ei! ja onko sitä lähetetty meidän puolestamme?
-- Tässä on kirje! sanoi d'Artagnan, ja jätti kirjelipun tovereillensa.
-- Tämä ei ole hänen käsi-alaansa! sanoi Athos, minä tunnen sen, sillä minä ennen lähtöämme tein laskut isäntämme kanssa.
-- Väärä kirje, sanoi Porthos, me emme ole olleet arestissa.
-- D'Artagnan, sanoi Aramis soimaavasti, kuinka olet voinut luulla meidän pitäneen melua?...
-- D'Artagnan vaaleni ja suonenvedon tapainen väristys pudisti hänen jäseniänsä.
-- Sinä peljästytät minua, sanoi Athos, mitä on tapahtunut?
-- Rientäkäämme, rientäkäämme hyvät ystävät! huudahti d'Artagnan, kauhea epäluulo iski minun sieluuni! olisikohan tämä vielä tuon naisen kostopuuhia?
Nyt kalpeni Athos vuorostaan.
D'Artagnan syöksähti ravintolaan; kolme muskettisoturia ja kaksi henkivartijaa kiirehti hänen perässänsä.
Ensimäinen näkö minkä d'Artagnan kohtasi tullessaan ateriasaliin, oli Brisemont, joka kiemuroi lattialla hirveissä kouristuksissa.
Planchet ja Fourreau kalmankalpeina kokivat häntä auttaa; mutta silminnähtävästi oli kaikki apu turha; onnettoman kasvoja vääristelivät jo viimeiset kuolontempaukset.
-- Ah! huusi hän nähdessään d'Artagnan'in, ah! tämä on kauheata, te olitte armahtavinanne minua, vaan sitten myrkytitte minut!
-- Minä! huudahti d'Artagnan, minäkö, onneton! mitä sanotkaan?
-- Sanon että te annoitte minulle tuota viiniä, käskitte minun juomaan sitä ja tahdoitte sillä tavoin kostaa minulle, se on hirveätä!
-- Elä toki semmoista minusta usko, Brisemont, sanoi d'Artagnan, elä toki usko! Minä vannon, minä kiellän...
-- Oh! mutta Jumala on tuolla ylhäällä! Hän on teidät rankaiseva! Jumalani! kärsiköön hän kerta samaa mitä minä nyt kärsin!
-- Sieluni autuuden kautta, huudahti d'Artagnan syöksyen kuolevaista kohden, minä vannon ett'en tietänyt viinin olevan myrkytettyä ja että olin juuri juomaisillani sitä samoin kuin sinä.
-- En usko teitä, sanoi sotamies, ja heitti henkensä kauheissa tuskissa.
-- Hirveätä, hirveätä! mutisi Athos, jolla välin Porthos särki pulloja ja Aramis antoi vähän myöhänlaisen käskyn mennä noutamaan ripittäjää.
-- Oi hyvät ystäväni! sanoi d'Artagnan, te tulitte taas kerran pelastamaan henkeni, ettekä ainoastaan minun, vaan myöskin näiden kahden herran. Hyvät herrat, jatkoi hän kääntyen viimemainittujen puoleen, minä pyydän teitä pitämään salassa tämän kohtauksen, korkeat henkilöt saattaisivat olla osallisina tähän mitä olette nähneet ja kaiken tämän seuraukset voisivat kohdata meitä kaikkia.
-- Ah, herra! sopersi Planchet enemmän elävänä kuin kuolleena; ah, herra! minä pelastuin onnellisesti!
-- Kuinka, hullu, huudahti d'Artagnan, aioitko siis juoda minun viiniäni?
-- Kuninkaan terveydeksi, herra; olisin juuri juonut yhden pienen lasillisen, ell'ei Fourreau olisi sanonut että minua kutsuttiin.
-- Oi, voi! sanoi Fourreau, jonka hampaat löivät loukkua kauhistuksesta, minä tahdoin saada hänet pois, juodakseni yksinäni!
-- Hyvät herrat, sanoi d'Artagnan kääntyen henkivartijoihin, niinkuin huomaatte, olisi meidän juhlailemisemme sangen surullista tällaisen tapauksen jälkeen; suokaa siis minulle anteeksi, jos ehdottelen että lykkäisimme juhlanvieton toistaiseksi.
Molemmat henkivartijat ottivat d'Artagnan'in anteeksi-pyynnön ystävällisesti vastaan, ja, ymmärtäen että nuo neljä ystävystä halusivat olla yksinään, poistuivat.
Sittenkuin nuori henkivartija ja kolme muskettisoturia jäivät yksin, loivat he toisiinsa silmäyksiä, jotka ilmoittivat että he jokainen täysin käsittivät tilaisuuden tärkeyden.
-- Aivan ensiksi, sanoi Athos, lähtekäämme tästä huoneesta; kuollut on ikävä seuratoveri, semminkin tuommoinen, joka on kuollut väkivaltaisen kuoleman.
Planchet, sanoi d'Artagnan, minä jätän tuon kurjan vainajan ruumiin sinun huostaasi. Haudattakoon hänet siunattuun maahan. Hän oli tehnyt rikoksen, vaan hän on tehnyt katumuksen.
Ja neljä ystävystä lähtivät huoneesta, jättäen Planchet'in ja Fourreau'n huoleksi toimittaa Brisemont'in maalliset jäännökset hautaan.
Ravintolan isäntä antoi heille kamarin, jonne hän toi heille keitettyjä munia ja vettä, jota Athos itse nouti kaivosta.
-- No niin, sanoi d'Artagnan Athokselle, tästä siis näet että taistelu on elämästä ja kuolemasta.
Athos pudisti päätänsä.
-- Niin, niin, sanoi hän, kyllä sen näen; mutta luuletko että se on hän?
-- Siitä olen varma.
-- Mutta kumminkin täytyy minun tunnustaa että vielä epäilen.
-- Vaan entäs tuo liljan merkki olkapäässä?
-- Hän on kai englantilainen, joka on tehnyt rikoksen Ranskassa ja saanut siitä rangaistuksensa.
-- Athos, hän on sinun vaimosi, sen sanon, lausui d'Artagnan; etkös muista kuinka molemmat tuntomerkit sopivat häneen hyvin?
-- Olisinpa kumminkin luullut hänen kuolleen, sillä kyllä toimitin hirttämisen niin huolellisesti.
Nyt d'Artagnan vuorostaan pudisti päätänsä.
-- Mutta mitäs on tekeminen? sanoi nuori mies.
-- Se on varma tosi ett'ei tässä voi ijän kaiken sietää miekkaa riippumassa päänsä päällä, sanoi Athos, ja että tästä tilasta pitää päästä erillensä.
-- Mutta kuinka?
-- Kuuleppas, koeta saada tavata häntä ja päästä loppusuoritukseen hänen kanssansa; sano hänelle: Rauha tai sota! aatelis-sanani olkoon takeena siitä ett'en ilmaise teistä mitään enkä koskaan saata teille vahinkoa; mutta te puolestanne vannokaa juhlallinen vala että pysytte aivan puolueettomana minun suhteeni; ell'ette sitä tee, käännyn minä kanslerin puoleen, tai vaikka kuninkaan puoleen, jopa itse pyövelin puoleen; minä yllytän koko hovin teitä vastaan, ilmoitan että te olette pahantekijän merkillä merkitty; nostan kanteen teitä vastaan, ja jos teidät vapautetaan, no niin, silloin tapan teidät, kunniasanani kautta! tapan teidät jossakin syrjäisessä nurkassa niinkuin hullun koiran.
-- Minua miellyttää se keino, sanoi d'Artagnan, mutta kuinka saan häntä tavata?
-- Aika antaa tilaisuuden, ystäväni, aika tuo ihmiselle voiton tai tappion; kuta enemmän on pantu peliin, sitä enemmän voitetaan, kun vaan maltetaan odottaa.
-- Niinpä kyllä, mutta siihen kurki kuolee ennenkuin suo sulaa, sillä salamurhaajat ja myrkyttäjät...
-- Pah! sanoi Athos, Jumala on suojellut meitä tähän asti, Hän suojelee meitä tästäkin puoleen.
-- Niin, meitä; me olemme muutoin miehiä ja meidän on asia kaikessa tapauksessa panna henkemme alttiiksi; mutta entäs nainen, lisäsi hän hiljemmin.
-- Kuka nainen? kysyi Athos.
-- Constance.
-- Rouva Bonacieux? Ah, se on totta! sanoi Athos; ystävä-parka, minä unhotin että olet rakastunut.
-- No niin, puuttui Aramis puheesen, mutta etkös juuri siitä kirjeestä, jonka löysit tuon kaatuneen kurjan taskusta, nähnyt että nainen on eräässä luostarissa? Luostari on hyvä turvapaikka ja niin kohta kuin La Rochelle'n piiritys on päättynyt, lupaan minä puolestani...
-- Hyvä! sanoi Athos, hyvä, Aramis veikkoseni! Me tiedämme sinun mielesi palavan luostari-elämään.
-- Minä olen muskettisoturi vaan toistaiseksi, sanoi Aramis nöyrästi.
-- Kyllä näkee ett'ei hän ole kaukaan saanut sanomia lemmityltänsä, sanoi Athos hiljaa; mutta mitäs siitä, se on meille tuttu asia.
-- No, niin! sanoi Porthos, minun mielestäni on tässä varsin helppo keino.
-- Mikä? kysyi d'Artagnan.
-- Hän on luostarissa, niinhän sanoit? kysyi Porthos.
-- Niin.
-- No, niin kohta kuin piiritys on päättynyt, me ryöstämme hänet pois luostarista.
-- Mutta ensin täytyy tietysti saada selville, missä luostarissa hän on.
-- Se on totta, sanoi Porthos.
-- Mutta minulle pistää päähän eräs asia, sanoi Athos; etkös sanonut että hänelle on tuon luostarin valinnut kuningatar?
-- Niin ainakin luulen.
-- No niin, Porthos on meitä auttava tässä pulassa.
-- Millä tavoin, jos saan kysyä?
-- Onhan sinun markiisittarellasi, herttuattarellasi, vai mikä prinsessa hän onkaan, pitkä käsivarsi.
-- Vaiti, sanoi Porthos, painaen kaksi sormea huulilleen, minä luulen häntä kardinaalilaiseksi, eikä hänen siis pidä saaman mitään tietää.
-- Silloin otan minä, sanoi Aramis, hankkiakseni tiedon hänen olinpaikastansa.
-- Sinäkö, Aramis, huudahtivat kaikki kolme yhtä haavaa, mutta kuinka saat hänestä selvän?
-- Kuningattaren hovipapin kautta, jonka kanssa olen hyvä tuttu ... sanoi Aramis punastuen.
Tämän vakuutuksen perästä ystävykset, lopetettuaan yksinkertaisen ateriansa, erosivat, luvaten tavata toisiansa samana iltana; d'Artagnan palasi Minimes'iin ja kolme muskettisoturia menivät kuninkaan pääkortteeriin, jossa heidän tuli laittaa asuntonsa kuntoon.