Hirveä näky.
Kardinaali nojasi olkapäätänsä käsikirjoitukseen ja posken kättänsä vasten, ja katseli hetkisen nuorta miestä. Ei kellään ollut niin syvästi tutkivaa silmää kuin kardinaali Richelieu'llä, ja d'Artagnan tunsi tuon silmäyksen virtaavan hänen suoniansa myöten niinkuin kuumeen.
Mutta hän piti hyvää ryhtiä, odottaen lakki kädessä Hänen ylhäisyytensä käskyjä, ei liian rohkeana, mutta ei myöskään liian nöyränä.
-- Herra, sanoi kardinaali, oletteko d'Artagnan Béarn'esta?
-- Olen, armollinen herra, vastasi nuori mies.
-- On olemassa useampia d'Artagnan'in sukuhaaroja Tarbes'issa ja niillä seuduin, sanoi kardinaali, mitä sukua te olette?
-- Minä olen sen d'Artagnan'in poika, joka oli myötä uskonsodassa suuren Henrikki-kuninkaan, Hänen armollisen Majesteettinsa isän, kanssa.
-- Aivan niin. Te se lähditte noin seitsemän tai kahdeksan kuukautta sitten maastanne, tullaksenne pääkaupunkiin onneanne hakemaan.
-- Niin, armollinen herra.
-- Te tulitte Meung'in kautta, missä teille tapahtui jokin seikka, en enää muista mitä, vaan jotakin.
-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan, minulle tapahtui semmoinen...
-- Tarpeetonta, tarpeetonta, keskeytti kardinaali hymyllä, joka ilmoitti että hän tunsi historian yhtä hyvin kuin kertoja itse; teidät oli suositettu herra de Tréville'lle, eikö niin?
-- Niin, armollinen herra; mutta juuri siinä onnettomassa Meung'in kohtauksessa...
-- Kirje teiltä katosi, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; niin, minä tiedän sen; mutta herra de Tréville on tarkka muodontuntija, joka oivaltaa ihmiset ensi näkemisestä ja hän sijoitti teidät lankonsa herra Desessarts'in komppaniiaan, luvaten teille vastaisuudessa paikan muskettisoturien joukossa.
-- Armollisella herralla on tarkat tiedot, sanoi d'Artagnan.
-- Siitä lähtien on teille tapahtunut paljon kohtauksia: te kävelitte kerran Chartreux'in taustalla, eräänä päivänä, jolloin teidän olisi ollut parempi pysyä muualla; sitten, teitte ystävienne kanssa matkan Forges'in kylpylähteille; he pysähtyivät välille; mutta te jatkoitte matkaanne. Lyhyesti, teillä oli asiaa Englantiin.
-- Armollinen herra, sanoi d'Artagnan masentuneena, minä menin...
-- Metsästysretkelle Windsor'iin tai muuanne, sehän ei koske ketään. Minä tiedän sen, sentähden että minun toimenani on tietää kaikki. Palattuanne otti teitä vastaan eräs ylhäinen henkilö ja minä näen mielihyvällä että olette säilyttäneet hänen antamansa muiston.
D'Artagnan'illa oli sormessa kuningattarelta saamansa timantti ja hän käänsi pikaisesti kannan sisäänpäin; mutta liian myöhään.
-- Sen jälkeisenä päivänä kävi luonanne de Cavois, jatkoi kardinaali: hän tuli pyytämään teitä tänne palatsiin; te ette noudattaneet kutsumusta, ja siinä teitte pahasti.
-- Armollinen herra, minä pelkäsin joutuneeni Teidän ylhäisyytenne epäsuosioon.
-- Oh; miksikä niin? senkö vuoksi että täytitte esimiestenne käskyt nerokkaammin ja rohkeammin kuin kukaan muu, senkö vuoksi olisitte joutuneet minun epäsuosiooni! Ei toki, te päinvastoin ansaitsitte minun ylistykseni! Minä rankaisen vaan tottelemattomia, enkä semmoisia kuin te, jotka tottelevat ... liiankin hyvin... Ja todistukseksi siihen, muistutelkaapa mieleenne, milloin minä kutsutin teitä luokseni ja koettakaapa muistaa, mitä teille saman päivän iltana tapahtui.
Juuri samana iltana rouva Bonacieux ryöstettiin pois. D'Artagnan'in selkää karmi ajatellessa että hän puoli tuntia takaperin oli nähnyt tuon rouva-paran ajavan ohitsensa, epäilemättä vielä saman voiman kiidättämänä, joka hänet oli kadoksiinkin saattanut.
-- Vihdoin, jatkoi kardinaali, kun en ole kuullut teistä mitään vähään aikaan, tahdoin tietää mitä te toimitatte. Muutoin, te olette minulle jonkunmoisessa kiitollisuuden velassa: olettehan huomanneet, kuinka teitä on säästetty kaikissa tiloissa.
D'Artagnan kumarsi kunnioituksella.
-- Tämä ei ole tapahtunut ainoastaan oikeuden ja kohtuuden vuoksi, jatkoi kardinaali, vaan myöskin erään aikomuksen tähden, joka minulla on teidän suhteenne.
D'Artagnan hämmästyi hämmästymistään.
-- Minä aioin esitellä teille aikeeni sinä päivänä, jolloin saitte minun ensimäisen kutsumukseni; mutta te ette tulleet. Kaikeksi onneksi ei ole mitään kadotettu tämän viivästymisen kautta, ja nyt saatte sen kuulla. Istukaa tuohon minun eteeni, herra d'Artagnan; te olette kylliksi kelpo aatelismies ett'ei teidän ole tarvis kuunnella minua seisovillanne.
Ja kardinaali viittasi sormellansa tuolia nuorelle miehelle, joka oli niin hämmästyneenä kaikesta siitä mitä tapahtui, että hän jäi odottamaan toista viittausta, ennenkuin hän totteli.
-- Te olette rohkea mies, herra d'Artagnan, jatkoi Hänen ylhäisyytensä; te olette, mikä on vielä parempi, varovainen. Minua miellyttää sellaiset miehet, joilla on sekä päätä että sydäntä; elkää olko peloissanne, sanoi hän hymyillen; sydämmen miehillä tarkoitan minä rohkeita miehiä; mutta kun te olette niin nuori ja vast'ikään tulleet maailman pyörteesen, on teillä voimakkaita vihollisia: ell'ette ole varoillanne, ne syöksevät teidät perikatoon.
-- Valitettavasti on se epäilemättä heille hyvin helppoa, armollinen herra, vastasi nuori mies; sillä heillä on sekä voimaa että tukevia apumiehiä: minä olen sitä vastoin yksinäni!
-- Niin, se on totta; mutta niin yksinänne kuin olettekin, olette jo paljon toimittaneet ja toimitatte vieläkin enemmän, sitä en epäile. Mutta kuitenkin luulen tarvitsevanne johdatusta sillä monivaiheisella matkallanne, jolle olette lähteneet; sillä ell'en erhety, olette tulleet tänne Pariisiin kunnianhimoisessa aikomuksessa päästä eteväksi mieheksi.
-- Minä olen hullujen toiveiden ijässä, armollinen herra, vastasi d'Artagnan.
-- Hulluja toiveita on vaan tyhmillä, herraseni, vaan te olette järkevä mies. Malttakaas, mitä arvelisitte vänrikin paikasta minun miehistössäni ja omasta komppaniiasta sodan jälkeen?
-- Ah, armollinen herra.
-- Te otatte sen vastaan, eikö niin?
-- Armollinen herra, vastasi d'Artagnan hämillänsä.
-- Kuinka, kieltäydyttekö? huudahti kardinaali hämmästyneenä.
-- Minä olen Hänen Majesteettinsa henkivartiostossa, armollinen herra, eikä minulla ole mitään tyytymättömyyden syytä.
-- Mutta minun nähdäkseni, sanoi Hänen ylhäisyytensä, ovat minun henkivartijani myöskin Hänen Majesteettinsa henkivartijoita ja kun palvellaan ranskalaisessa miehistössä, silloin palvellaan kuningasta.
-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne käsitti väärin minun sanani.
-- Te tahdotte jotakin tekosyytä, eikö niin? Minä ymmärrän. No niin, tekosyyn te kyllä, saatte. Arvo-ylennys, alkava sota, minun tarjoomani tilaisuus, siinä maailmaa varten; itseänne varten taas varman suojeluksen tarve; sillä teidän on hyvä tietää, herra d'Artagnan, että minun korviini on tullut ankaroita valituksia teistä, on, näette, kerrottu että te ette käytä päiviänne ja öitänne yksinomaan kuninkaan palvelukseen.
D'Artagnan punastui.
-- Muutoin, jatkoi kardinaali laskien kätensä eräälle paperikasalle, minulla on tässä koko joukko teitä koskevia papereita; mutta ennenkuin olen ryhtynyt niitä lukemaan, olen tahtonut puhutella teitä. Minä tiedän teidät lujapäätöksiseksi mieheksi, ja teidän toimintanne voisi, paremman suunnan saatuaan, tuottaa teille paljon hyvää, sen sijaan kuin se nyt voipi saattaa teidät turmioon. Miettikää siis ja tehkää päätöksenne.
-- Teidän hyvyytenne, armollinen herra, saattaa minut vallan hämille, vastasi d'Artagnan, ja minä huomaan Teidän ylhäisyydessänne niin suuren hengen, että tunnen itseni maan matoseksi; mutta koska te, armollinen herra, suvaitsette minun puhua suoraan...
D'Artagnan pysähtyi.
-- Puhukaa vaan.
-- No niin! minä aioin sanoa Teidän ylhäisyydellenne, että kaikki minun ystäväni ja toverini ovat kuninkaan muskettisoturien ja henkivartijain joukossa, ja viholliseni, käsittämättömästä sattumuksesta, ovat Teidän ylhäisyytenne väessä; täällä minä siis olisin kovin vastenmielinen ja tuolla toisella puolella katsottaisiin minua karsain silmin, jos ottaisin Teidän ylhäisyytenne tarjouksen vastaan.
-- Asuuko teissä jo semmoinen ylpeys että pidätte minun tarjonneen teille vähemmän kuin mitä ansaitsette, herraseni? sanoi kardinaali halveksivasti hymyten.
-- Armollinen herra, Teidän ylhäisyytenne on minua kohtaan sata kertaa liian hyvä, ja päin vastoin minä en pidä vielä toimittaneeni likimainkaan niin paljoa että ansaitsisin teidän hyvyyttänne. La Rochelle'n piiritys on tulossa, armollinen herra; minä palvelen silloin Teidän ylhäisyytenne katsannon alaisena, ja jos minulla on onni käyttäytyä tässä piirityksessä semmoisella tavalla että ansaitsen Teidän armollista huomiotanne puoleeni, niin sitten! sitten on minulla ainakin joku urostyö tehtynä, jonka turvin saatan pyrkiä siihen suojelukseen, millä Teidän ylhäisyytenne nyt suvaitsee minua kunnioittaa. Joka asia vaatii aikansa, armollinen herra; ehkäpä vast'edes tulee minulle oikeus tarjota itseni lahjaksi, tällä erää minä näyttäisin myövän itseni.
-- Toisin sanoen, te kieltäydytte minun palveluksestani, herra, sanoi kardinaali äänellä, jossa tuntui pahastumista matta samalla myöskin jonkunmoista kunnioitusta; jääkää sitten omaan huostaanne ja pitäkää vihollisenne ja ystävänne.
-- Armollinen herra...
-- Hyvä, hyvä, sanoi kardinaali, minä en vihastu teille; mutta ymmärrättehän että ystäviensä puollustamisessa ja heidän palkitsemisessansa on kylliksi tekemistä; vihamiehiä kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia, ja kumminkin tahdon antaa teille yhden neuvon: olkaa hyvin varoillanne, herra d'Artagnan, sillä siitä hetkestä saakka kuin minä vedän käteni teistä, minä en tahdo maksaa teidän hengestänne äyriäkään.
-- Minä koetan, armollinen herra, vastasi gaskonjalainen ylevällä suoruudella.
-- Muistakaa vast'edes, jonakin hetkenä, jolloin teitä kohtaa onnettomuus, sanoi Richelieu painavasti, että minä se kerran noudatin teidät luokseni ja tein mitä voin, estääkseni sen onnettomuuden kohtaamasta teitä.
-- Tapahtukoon mitä hyvänsä, sanoi d'Artagnan, pannen kätensä vasten rintaansa ja kumartaen, minä olen ikuisesti kiitollinen Teidän ylhäisyyttänne kohtaan siitä mitä te teette minulle tällä hetkellä.
-- No niin, niinkuin olen teille sanonut, herra d'Artagnan, me tapaamme toisemme sodan jälkeen; minä olen pitävä teitä silmällä, sillä minä tulen sinne myös, jatkoi kardinaali, viitaten sormellansa d'Artagnan'ille erästä komeata sota-asua, johon hän oli pukeutuva, ja palattuamme, no niin! sitten toimitamme loppusuorituksen!
-- Ah, armollinen herra, huudahti d'Artagnan, säästäkää minua epäsuosionne painosta; olkaa puolueeton, armollinen herra, jos näette minun menettelevän kunnon miehen tavalla.
-- Nuori mies, sanoi Richelieu, jos minä vielä kerran voin sanoa teille samaa, mitä olen sanonut teille tällä erää, lupaan sen teille sanoa.
Näissä viimeisissä Richelieu'n sanoissa tuntui kauhea epätietoisuus; se hämmästytti d'Artagnan'ia enemmän kuin mitkään uhkaukset, sillä se oli varoitus. Kardinaali tahtoi siis suojella häntä jostakin uhkaavasta vaarasta. Hän avasi suunsa, vastataksensa, mutta kardinaali viittasi ylhäisesti hänet menemään.
D'Artagnan meni; mutta ovella oli hänen rohkeutensa loppumaisillaan ja hän oli vähältä palata takaisin. Silloin tuli hänen silmiensä eteen Athoksen ankara ja vakava muoto: jos hän suostuisi kardinaalin ehdottelemaan sopimukseen, Athos ei enää ojentaisi hänelle kättänsä, vaan sysäisi hänet luotansa.
Tämä pelko pidätti häntä kääntymästä takaisin, niin suuri vaikutus on todellisesti suurella luonteella ympäristöönsä.
D'Artagnan laskeutui samoja portaita, joita hän oli noussut ja tapasi portin edessä Athoksen ja neljä muskettisoturia, jotka odottivat hänen palaamistansa ja alkoivat jo tulla levottomiksi. Yksi ainoa d'Artagnan'in sana rauhoitti heidät, ja Planchet juoksi ilmoittamaan toisille että vartioiminen oli tarpeetonta, koska hänen herransa oli tullut takaisin ehyenä ja terveenä kardinaalin palatsista.
Kun he sitten olivat palanneet Athoksen luokse, tiedustelivat Aramis ja Porthos tuon omituisen käynnin syytä; mutta d'Artagnan ei sanonut heille muuta kuin että herra de Richelieu oli käskenyt hänet luoksensa, ehdotellaksensa hänelle vänrikin paikkaa miehistössänsä ja että hän oli siitä kieltäytynyt.
-- Siinä teit oikein, huudahtivat Porthos ja Aramis yhteen ääneen.
Athos oli vaipunut syvään uinailemiseen eikä virkkanut mitään. Mutta sittenkuin he olivat kahden kesken, lausui hän:
-- Sinä teit niinkuin sinun tekemän piti, d'Artagnan, mutta ehkäpä teit kumminkin väärin.
D'Artagnan huoahti; silla tuo ääni oli vastakaiku hänen sydämmensä ääneen, joka sanoi että suuret onnettomuudet odottivat häntä.
Seuraava päivä kului lähtövalmistuksiin; d'Artagnan kävi herra de Tréville'n luona jäähyväisillä. Silloin luultiin vielä että muskettisoturien ja henkivartijain ero oli vaan hetkellinen, koska kuningas samana päivänä piti neuvottelun ja oli aikeissa lähteä huomispäivänä. Herra de Tréville kysyi siis vaan d'Artagnan'ilta, tarvitsiko hän hänen apuansa, mutta d'Artagnan vastasi ylpeästi että hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi.
Yön olivat yhdessä kaikki ne herra Desessarts'in henkivartiakomppaniian ja herra de Tréville'n muskettikomppaniian miehet, jotka olivat tovereita keskenänsä. Erottaisiin muka taas yhtyäksensä niin pian kuin kohtalo sen salli. Yö oli mitä meluisinta, niinkuin kyllä saattoi arvata, sillä sellaisissa tapauksissa voidaan vaan ylenmääräisellä huolettomuudella karkoittaa ylenmääräinen alakuloisuus.
Kun aamu valkeni, erosivat ystävykset heti kuin ensimäinen torventoitotus oli raikunut: muskettisoturit kiiruhtivat herra de Tréville'n ja henkivartijat herra Desessarts'in hotelliin. Jokainen kapteeni johdatti sitten komppaniiansa Louvre'en, jossa kuningas piti tarkastuksen.
Kuningas oli alakuloinen ja näytti sairaalta, joka vähensi hänen ryhtinsä upeutta. Häntä oli todella ruvennut vaivaamaan kuume keskellä neuvottelua. Kumminkin oli hän päättänyt lähteä jo samana iltana ja vastoin kaikkia estelyitä oli hän tahtonut pitää tarkastuksen, toivossa että tämä ponnistus karkoittaisi hänestä taudin, jonka oireet hänessä jo tuntuivat.
Kun tarkastus oli ohitse, lähtivät henkivartijat marssimaan yksin, koska muskettisoturien ei pitänyt lähteä ennen kuin kuninkaan kanssa, ja siitä sai Porthos tilaisuuden ratsastaa komeissa varuksissaan Ours'in kadulle.
Prokuraattorin rouva näki hänen ajavan ohitse uudessa asussaan ja pulskalla hevosellaan. Hän rakasti Porthosta liiaksi, voidaksensa antaa hänen mennä noin vaan; hän viittasi häntä astumaan alas hevosen selästä ja tulemaan hänen luoksensa. Porthos oli komea kerrassaan; hänen kannuksensa helisivät, hänen haarniskansa välkkyi, hänen miekkansa hyppeli ylpeästi hänen sivullansa. Tällä kertaa ei kirjureilla ollut ensinkään naurun halua, niin sotaiselta näytti Porthoksen ryhti.
Muskettisoturi vietiin herra Coquenard'in luokse, jonka pienet, harmaat silmät säihkyivät vihasta, hänen nähdessään serkkunsa noin perin uutena. Mutta yksi seikka häntä kumminkin lohdutti, se nimittäin, että yleensä arveltiin sodan tulevan tuimaksi: hän toivoi kaikessa hiljaisuudessa sydämmensä pohjasta että Porthos jäisi sille tiellensä.
Porthos heitti mestari Coquenard'ille kohteliaat jäähyväiset; mestari Coquenard toivotti hänelle kaikkea onnea ja menestystä. Rouva Coquenard puolestaan ei voinut pidättää kyyneliänsä; mutta tuo suru ei saattanut ketään pahoihin luuloihin, sillä hänen tiedettiin olevan hyvin hellän sukulaisiaan kohtaan, joiden vuoksi hänellä aina oli ollut kiivasta toraa puolisonsa kanssa.
Mutta oikeat jäähyväiset tapahtuivat rouva Coquenard'in kamarissa: ja ne olivat sydäntä särkevät.
Niin kauvan kuin prokuraattorin rouva saattoi seurata lemmittyänsä silmillään, heilutti hän nenäliinaa kurottuen ulos ikkunasta. Porthos otti kaikki nuo hellyyden osoitukset vastaan semmoisen miehen tavalla, joka on tottunut moisiin kohteliaisuuksiin. Vasta sittenkuin hän kääntyi kadunkulmasta, otti hän hattunsa ja heilautti sitä jäähyväisiksi.
Aramis puolestaan kirjoitti pitkän kirjeen. Kelle? Ei kukaan sitä tiennyt. Viereisessä kamarissa odotti Ketty, jonka piti samana iltana lähteä Tours'iin.
Athos joi pienissä kulauksissa viimeisen pullon espanjalaista viiniänsä.
Sill'aikaa d'Artagnan marssi komppaniiansa mukana. Kun hän oli joutunut Saint-Antoine'n esikaupunkiin, kääntyi hän mielihyvillään katselemaan Bastiljia; mutta kun hänen silmänsä olivat kiintyneet yksinomaisesti vaan Bastiljiin, ei hän havainnut ensinkään mylady'ä, joka istui kellertävän-valkoisen hevosen selässä ja osoitti häntä kahdelle kehnon näköiselle miehelle, jotka lähestyivät riviä saadaksensa hänet paremmin näkyviinsä. Heidän kysyvään silmäykseensä vastasi mylady merkillä että hän se oli. Sitten, varmana siitä ett'ei mitään erhetystä voinut syntyä hänen käskyjensä täyttämisessä, hän kannusti hevostansa ja katosi.
Nuo molemmat miehet seurasivat sitten komppaniiaa, ja sen lähtiessä Saint-Antoine'n esikaupungista nousivat valmiiksi satuloitujen hevosten selkään, joita livreetön palvelija oli pidellyt heidän varallansa.